Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Valtakunnansyyttäjä selvittää poliisin voimankäyttöä viikonlopun mielenosoituksessa

Valtakunnansyyttäjä aloittaa esiselvityksen poliisin voimankäytöstä viikonlopun mielenosoituksessa Helsingissä. Valtakunnansyyttäjän toimisto tiedotti asiasta maanantaina. Esiselvitys koskee tiedotteen mukaan vain sitä, aloitetaanko asiasta esitutkinta. Valtakunnansyyttäjän toimisto kertoo, että poliisin toiminnasta on tehty rikosilmoitus. Tutkintapyyntö on toimitettu valtakunnansyyttäjän toimistoon poliisirikosten käsittely-yksikköön. Jos poliisi epäillään rikoksesta, tutkinnanjohtajana toimii lain mukaan syyttäjä. Valtakunnansyyttäjä kertoo, ettei se tiedota asiasta tältä erää enempää. Esiselvitys koskee Helsingissä lauantaina Elokapina-liikkeen järjestämää rauhanomaista mielenosoitusta. Poliisi kirjoitti tilanteesta sakot 53 mielenosoittajalle ja otti kiinni 51 henkilöä, joista kolme oli alaikäisiä. Elokapina-liikkeen mukaan poliisi kaasutti mielenosoituksessa myös alaikäisiä Helsingin poliisilaitoksen mukaan poliisi ei kohdistanut sumutusta alaikäisiin, eikä tarkastanut mielenosoittajien ikää ennen sumuttamista. – Ulkona käytettäessä kaasu leviää helposti ja sitä päätyi myös poliisien päälle. Mielenosoittajien henkilöllisyys tarkastettiin vasta jälkikäteen, mutta heistä kukaan ei ollut niin selvästi alaikäinen, että sen olisi nähnyt ennen voimankäyttöä, kertoi laitoksen apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen Lännen Medialle maanantaina. Ilmastoaktivistit tukkivat Unioninkadun ja estivät liikenteen kulun tunneiksi viime lauantaina Helsingissä. Jossakin vaiheessa mielenosoittajat tukkivat myös Kaisaniemenkadun. Helsingin poliisilaitoksen mukaan pyrki neuvoin, käskyin ja kehotuksin useaan kertaan poistamaan henkilöitä Kaisaniemenkadulta. Poliisi ohjasi liikennettä sivukaduille ja poisti mielenosoittajia paikalta kantamalla. Lopulta poliisi käytti OC-sumutetta hajottaakseen mielenosoittajat. – Normaalin johtamisjärjestelmän mukaisesti on tehty päätös käyttää sumutetta tavoitteena väkijoukon hajottaminen ja vastarinnan murtaminen, jotta heidät pystyttäisiin kantamaan tai ohjaamaan pois ajotieltä, Kopperoinen totesi Helsingin poliisilaitoksen maanantaina antamassa tiedotteessa. – Tässä tilanteessa OC-sumutetta pystyttiin käyttämään nimenomaisesti heihin, jotka eivät poliisin käskyjä totelleet ja heitä varotettiin selkeästi ennen kaasun käyttämistä.