Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rauman kaupungilta tulossa poikkeusajan huojennuksia ja joustoja –  Luvassa pidennyksiä maksuaikoihin ja helpotuksia tilavuokriin

Kaupunginhallitus hyväksyi Raumalla pitkän listan poikkeusajan joustoja ja huojennusmahdollisuuksia kaupungin perimiin maksuihin. Tulossa on muun muassa pidennyksiä maksuaikoihin ja helpotuksia tilavuokriin. Helpotuksia saavat sekä yksityistaloudet että yritykset, ja ne pyritään saamaan voimaan pikavauhtia. Erilaisten maksujärjestelyjen lisäksi kaupunki pyrkii nopeuttamaan omien ostolaskujensa suorituksia palvelujen ja tavaroiden toimittajille. Kaupunginhallitus hyväksyi virkamiesjohdon valmisteleman maksuhuojennuslistan yksimielisesti. Kaupunginhallituksen linjaukset koskevat myös kaupunkikonsernin yrityksiä ja yhteisöjä. Suunnitellusta toimenpideohjelmasta on tullut kaupunginhallituksen puheenjohtajan Kalle Leppikorven (sd.) mukaan positiivista palautetta. – Elämme nyt tiukkaa aikaa, eikä helppoa ole kenelläkään. Kaupungin on syytä tehdä osansa, että tästä selvittäisiin kuivin jaloin ja pystymme estämään pysyvät vahingot, Leppikorpi sanoo. Selvää on, että kaupungintalous on joutumassa tiukille, sillä yhtäaikaisesti menokasvun kanssa myös tulot todennäköisesti putoavat. -Toki toiminnan vähenemisestä koituu kustannussäästöjäkin. Taloudellisia vaikutuksia on vielä vaikea arvioida, koska ei tiedetä kuinka pitkästä ajanjaksosta on kyse eli kestääkö tämä esimeriksi elo-syyskuulle tai pidempään, Leppikorpi aprikoi.