Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Tuomas Kyröstä tuli kirjailija yhdestä epämairittelevasta syystä – Nyt Mielensäpahoittaja on niin tunnettu, että moni luulee tuntevansa sen keksijän: näin hahmo oikeasti syntyi

Kirjailija myi sielunsa menemällä televisioon. Niinhän moni ajattelee. Tuomas Kyrö on usein nähty televisiossa esimerkiksi viihdeohjelmissa Hyvät ja huonot uutiset ja Pitääkö olla huolissaan . Pitääkö nyt siis olla huolissaan, että kirjailija puhuu televisio-ohjelmissa vitsikkäitä tarinoita eikä kirjoita vakavasti otettavaa kirjallisuutta kirjailijankammiossaan? Tuomas Kyröllä on asiasta oma näkemyksensä. Sen hän tuo julki tuoreessa romaanissaan Kirjoituskonevaras (WSOY). Omaelämäkerrallisessa, sirpalemaisessa kirjassaan hän tarjoilee välähdyksiä kirjailijan uraltaan ja puhuu siitä, minkälaista on kirjoittavan ihmisen elämä nyky-Suomessa. Opinnot jumittuivat, esikoisromaanin oli pakko syntyä Kyröstä tuli kirjailija vuonna 2001, jolloin hänen esikoisromaaninsa Nahkatakki julkaistiin. Mutta sitä ennen oli tapahtunut yhä ja toista – eivätkä kaikki muistot ole erityisen imartelevia. Ensimmäiset kosketukset kirjoitusvälineisiin hän sai, kun sopeutumattomana teininä varasti Olivetti-kirjoituskoneen erään helsinkiläisen kirjakaupan toimistovälineosastolta. Kaveriporukassa oli kilpailtu siitä, kuka onnistuisi nappaamaan turhanpäiväisimmän välineen. Kyrö voitti: "Kuka v---u rupee joksku kirjailijaks." 27-vuotiaana elämä oli kuitenkin ajautunut siihen malliin, että muuta vaihtoehtoa ei ollut. – Opintoja yliopistossa oli kertynyt vain yksi opintoviikko, eikä ollut muuta työtä kuin näytelmäkirjaston puolipäiväisenä monistaja-postittajana, hän kertoo. Alusta asti hän uskoi omiin kykyihinsä ja ajatteli tekevänsä vielä jonakin päivänä myös elokuvia ja teatteriesityksiä. Suurmenestys antoi kuitenkin vielä odottaa. Romaani joka toinen vuosi ei tuonut kuuluisuutta Perheen kasvaessa Kyrö kirjoitti autotallissa tai vuokrarivitalon vaatehuoneessa ja julkaisi romaanin joka toinen vuosi. Jo esikoisteos oli saanut kehuja nasevasta kielestään. Kyröllä sanottiin olevan kielen ja komiikan tajua ja kykyä luoda hätkähdyttäviä käänteitä. "Lause on tiedossa, ja toinen saa jo suupielet suomalaiseen moukanvirneeseen, kirjoitti kirjallisuuden verkkolehti Kiiltomato . Kolmas romaani Liitto (2005) oli Finlandia-palkintoehdokkaanakin. Enimmäkseen kymmenen ensimmäistä kirjailijavuotta kuluivat siinä, että Kyrö yritti saada lisää töitä henkensä pitimiksi ja tyrkytti tekstejään kaikkialle, minne vain keksi ja mistä tilattiin. Hän ehti julkaista puolenkymmentä romaania, kunnes vuonna 2010 ilmestyi Mielensäpahoittaja . Sen jälkeen töitä alkoi olla liikaakin. Mielensäpahoittajako laskelmoitu? Hah, hah! Tuomas Kyrö nauraa ääneen, kun häneltä kysyy, kuinka laskelmoitu hahmo Mielensäpahoittaja on. Ensimmäiset Mielensäpahoittaja -tarinat hän kirjoitti vuonna 2009 radioon lyhyiksi kuunnelmapätkiksi. Ne rakentuivat hokemalle, jota erään ystävän Erkki-pappa oli viljellyt 1990-luvulla: "Kyllä minä niin mieleni pahoitin." – Ainoa laskelmointi oli se, että kuunnelmat piti saada kolmessa viikossa valmiiksi. Palkkioilla maksettiin auton osamaksut, hän muistelee. Kyrön mielestä Mielensäpahoittaja oli monien onnellisten sattumien summa, joista hän voi olla vain kiitollinen. Ensimmäinen onnenkantamoinen oli se, että sarjan lukijaksi saatiin Antti Litja , joka toi hahmolle syvyyttä ja tunnettuutta. On silti jotenkin hämmentävää, että entinen koulupinnari ja sopeutumaton nuori kirjailijanplanttu onnistui kuvaamaan nostalgiaa tihkuvaa maalaisukkoa niin hyvin, että puoli Suomea on polvillaan. Mielensäpahoittaja myy kuin häkä. Toisaalta kirjaa luetaan kiitollisuudella vanhusten hoivakodeissa, ja siihen tarttuvat nuoret, jotka eivät jaksa lukea pitempiä kertomuksia. Perspektiiviä tarinoille Kyrö on saanut omalta, nyt jo edesmenneeltä isoäidiltään. Kun Kyrö nuorena pojanjulppina kiukutteli, että kahvinkeittimen suodatinpaperit ovat loppu, niin isoäiti palautti asiat mittakaavaan viittaamalla sotavuosiin: "Niin, meillä loppui kahvi kuudeksi vuodeksi." Rinnastukset eri aikakausien välillä saavat Kyrön syttymään. Hän luo tarinoihinsa uskottavuutta kirjoittamalla pieniä yksityiskohtia, jotka ovat riittävän totta. – Olen aina lukenut paljon ja historia on kiinnostanut, hän kertoo. Kun hahmo kerran oli päässyt eetteriin, sitä ei pysäyttänyt mikään. Mielensäpahoittaja levisi viruksen lailla teatteriin, elokuviin, ulkomaisiin käännöksiin, kuunnelmiin ja jopa Lahden MM-kisojen kisakatsomon oheisohjelmaksi. Kyrö on jaksanut työstää hahmoa yhä uudelleen, kun joku toinen, vaikkapa elokuvaohjaaja, on innostunut siitä. Myös tv-työt ovat vakavaa kirjoittamista Menestyshahmo ei Kyrön mielestä muuttanut häntä kirjoittajana. Sen voi kuitenkin sanoa, että Mielensäpahoittaja auttoi hänet pois kellarinloukosta, jossa hän oli tehnyt kymmenen vuotta kirjoja eristyksissä muista ihmisistä. Se avasi portit elokuviin, televisioon ja teatteriversioihin, joita hän oli aina halunnut tehdä. – Nyt olinkin yhtäkkiä osa työryhmää, jossa oli tv-tuottajia, panelisteja ja muita ammattilaisia, joiden kanssa meillä oli viikoittaiset palaverit. Hän korostaa, että viihdeohjelman tekeminen on yhtä lailla kirjoitustyötä kuin romaanien kirjoittaminen. Ohjelmat pitää käsikirjoittaa ja stilisoida esitettävään kuntoon. Nyt kirjailija Kyrön otsasuoni jo vähän pullistuu. Häntä ärsyttää puhe "vakavasti otettavasta kirjallisuudesta". Kuka sen saa määrittää? Onko oikea kirjailija muka vain se, joka istuu työhuoneessaan, odottaa nöyrästi apurahaa ja julkaisee kerran vuodessa kirjan, jota kukaan ei lue? Mika Waltari oli vakavasti otettava kirjailija, vaikka hän teki historiallisten romaanien lisäksi Komisario Palmu -kirjoja ja elokuvia, kirjoitti Kieku ja Kaiku -sarjakuvaa, viihdettä, farsseja, huvinäytelmiä ja pamfletteja. – Jos Waltarin aikana olisi ollut nykyisenlaisia television viihdeohjelmia, hänkin olisi osallistunut niihin, Kyrö uskoo. Tarinankerronta pysyy, vaikka välineet vaihtuvat Asuntolaina on maksettava, lause kerrallaan. Tähän tapaan Tuomas Kyrö on kuvaillut sitä, kuinka pieninä palasina kirjailijan leipä tavallisesti on – ja hänellä itselläänkin ennen Mielensäpahoittajaa. Siksi on tehtävä monenlaisia töitä: kolumneja, käsikirjoituksia, kuunnelmia, radio-ohjelmia, podcasteja, romaaneja, novelleja, lehtitekstejä. Kyrön mielestä kysymys ei silti ole pelkästään kirjailijan toimeentulosta. Kirja on henkitoreissaan. Tarinan välittämisen muodot ja kuluttamisen tavat ovat muuttuneet. Kirjojen kanssa kilpailee monia eri tarinanvälityksen kanavia. Vaikka äänikirja on pieneltä osaltaan nostanut kirjan markkinoita, Kyrön mielestä on mahdollista, että kirja fyysisenä esineenä ja painotuotteena jonakin päivänä katoaa. Mutta vaikka välineet vaihtuisivat, tarinoiden kertominen ei lopu. – Tarinankerronnassa on aina pärjännyt se, joka osaa kertoa tarinansa niin, että kuulijat haluavat kuulla vielä seuraavankin lauseen, hän sanoo. Kyrö ihailee kirjailijoita, joilla on tarkka ja taloudellinen lause. Myös hänellä on pyrkimys sanoa mahdollisimman paljon mahdollisimman vähällä. Jokainen kirjoitus kuitenkin synnyttää oman kielensä, mitään tiettyä sanataiteen kaavaa ei ole. – Sen vain tietää, kun lause on hyvä. Mutta ei voi selittää, miksi, hän sanoo. Mielensäpahoittaja tuotteistettu kuin Muumihahmot Vuonna 2014 Kyrö perusti yrityksen, Mielensäpahoittaja Oy:n, joka valvoo hahmoon pohjautuvia lisenssejä ja oikeuksia. Kirjojen lisäksi Mielensäpahoittajalla on ollut jopa oma kisakatsomo hiihdon MM-kisoissa Lahdessa ja festivaali Hämeenlinnassa. Liikevaihto huitelee kuusinumeroisissa luvuissa. Yhtiömuoto ja kirjallisten hahmojen tuotteistaminen on suomalaisessa kirjallisuudessa melko harvinaista. Lastenkirjallisuudessa muutamat hahmot ovat levinneet kirjasarjasta elokuviin, teattereihin ja oheistuotteisiin.Aikuisten puolella vastaavaa ei juuri löydy. Kirjailija-kuvataiteilija Tove Janssonin luomien Muumi-hahmojen ympärille rakentunut Moomin Characters saattaisi olla lähimpänä sitä, mitä Mielensäpahoittaja Oy on nyt. Yleisön silmissä Mielensäpahoittaja ja kirjailija Kyrö menevät helposti sekaisin. – Minä en ole tuote, minussa ei ole hintalappua, hän huomauttaa. Kirjoittaessaan hän ei mieti, onko se yritystoimintaa vai onko takana perinteinen kustannusosakeyhtiö. – Joka aamu avaan koneen, ja siellä on jokin työ kesken. Siitä pitää jatkaa.