Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rauma ulkoistaa työterveyshuollon – lähes 4 500 työntekijän hoitopalvelut syksyllä kilpailtavaksi

Rauma Lähes 3 500 kaupungin ja yksityisten yritysten työntekijän työterveyshuolto on siirtymässä Raumalla yksityiselle palveluntuottajalle. Rauman kaupunki on luopumassa liikkeenluovutuksella terveyspalvelujensa osana toimivasta työterveyshuollosta ja kilpailuttaa halukkaat palveluntuottajat syksyn aikana. Rauman kaupunginhallitus hyväksyi kilpailutuksen ja liiketoimintakaupan alustavan ohjelman kaupunginjohtaja Johanna Luukkosen esityksen mukaisesti. Tavoitteena on, että työterveystoiminnan toiminta siirtyi uudelle palveluntuottajalle vuoden 2021 alusta. Ulkoistus ja yksityistäminen koskeen noin 2 900:aa kaupungin palveluksessa olevaa työntekijää. Yritysten ja yrittäjien työterveyshuollon sopimuksia on noin 550. Terveyspalveluja tuotetaan yhteensä noin 4 500 työntekijälle. Liikkeenluovutuksessa siirtyisivät työterveyshuollon sopimusten lisäksi kaupungin henkilöstö. Rauman kaupungin työterveyshuollossa työskentelee tällä hetkellä työterveyshuoltoon erikoistuneen ylilääkärin lisäksi yksi lääkäri, osastonhoitaja, 7 työterveyshoitajaa, työfysioterapeutti, psykologi, terveyskeskusavustaja ja osastosihteeri. Osa henkilöstöstä on määräaikaisia. Suunnitelmana on, että sopimuskausi on ensivaiheessa neljän vuoden mittainen ja sen jatkoksi voidaan sopia erikseen kahden vuoden lisäoptiosta. Alustavan arvion mukaan siirtyvän liiketoiminnan kokonaisarvo olisi kuuden vuoden sopimuskauden aikana yhteensä noin kuusi miljoonaa euroa. Kilpailutus on suunniteltu avattavaksi vielä elokuun kuluessa ja syyskuussa ohjelmassa olisivat tarjoajien hyväksyntä ehdokkaiksi ilmoittautuneista. Tarjouksia odotetaan syyskuun aikana. Kaupunginhallituksen hankintapäätös on ajoitettu marraskuulle. Sopimuksen allekirjoitus olisi joulukuussa, kun päätös saavuttaa lainvoimaisuuden.