Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Peltikolari johti oikeustoimiin – porilaisnaiselle tuomittu korvauslasku nurin

Parikymppisen porilaisnaisen maaliskuussa 2018 ajama peltikolari johti monipolviseen oikeusruljanssiin, joka sai sinettinsä vasta viime kuussa. Nainen ajoi Yrjönkadulla henkilöautolla toisen, pysäköitynä olleen auton perään seurauksin, että kumpaankin ajoneuvoon tuli vaurioita. Nainen katsoi tekonsa johtuneen huolimattomuudesta eikä siis olleen mitenkään tahallinen. Hän tosin myönsi ikkunoissa olleen huurua ja tämän haitanneen näkyvyyttä. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi naisen elokuussa 2018 liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 12 päiväsakkoon, joista hänelle kertyi maksettavaksi 72 euroa. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan 40 euron rikosuhrimaksu. Huomattavasti merkittävämpi seuraamus naiselle kuitenkin oli, että käräjäoikeuden päätöksellä hänet velvoitettiin maksamaan If Vahinkovakuutukselle sen liikennevakuutuksen perusteella kolarin toiselle osapuolelle korvaamat 2 441 euroa viivästyskorkoineen sekä yhtiön oikeudenkäyntikulut 200 euroa. Käräjäoikeus käsitteli asian kirjallisessa menettelyssä siitä huolimatta, että vastaaja oli kiistänyt tahallisuutensa ja paljoksunut vakuutusyhtiön korvausvaatimuksia. Pieniä kolareita ei tavallisesti ylipäätään viedä poliisitutkintaan tai tuomioistuimeen, vaan ne hoidetaan vakuutusyhtiöissä. Liikennevakuutuslain mukaan vakuutusyhtiöllä on niin sanottu takautumisoikeus eli oikeus vaatia maksamiaan korvauksia vahingon aiheuttajalta vain tilanteissa, joissa vahinkoseuraamus on aiheutettu tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella, tai kun ajoneuvoa on kuljetettu alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Tällaisesta ei kysymyksessä olevassa asiassa esitetty mitään näyttöä. Jutun syyttäjä oli kaikeksi onneksi hereillä. Hän valitti käräjäoikeuden ratkaisusta Vaasan hovioikeuteen, joka palauttikin asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi tuomiossa olevan selvän virheen vuoksi. Käräjäoikeus piti viime kuussa antamassaan ja lainvoimaiseksi tulleessa tuomiossa sakkorangaistuksen voimassa. Vakuutusyhtiö luopui uusintakäsittelyssä kaikista korvausvaatimuksistaan.