Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Nuori porilaismies sai tuomion vuosien takaisesta raiskauksesta – pakotti 15-vuotiaan tytön seksiin huoltoaseman takapihalla

Helsingin hovioikeus on tuominnut 22-vuotiaan porilaismiehen Riihimäellä tehdystä raiskauksesta vuoden ja 7 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Rikos tapahtui toukokuussa 2015, jolloin tuomittu oli iältään 17-vuotias. Hänet tuomittiin siis nuorena henkilönä lievennetyltä rangaistusasteikolta. Hyvinkään käräjäoikeus oli aiemmin toissa vuonna hylännyt nuorukaiselle luetun syytteen törkeästä raiskauksesta, koska se ei löytänyt syytteen tueksi tuomitsemiseen riittävää näyttöä. Syyttäjä ja asianomistaja valittivat käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen, joka viime viikolla antamallaan ratkaisulla kumosi käräjäoikeuden vapauttavan tuomion. Hovioikeus ei kuitenkaan pitänyt raiskausta törkeänä. Nuorukaisen katsottiin pakottaneen 15-vuotiaan tytön sukupuoliyhteyteen eli suojaamattomaan emätinyhdyntään huoltoaseman takapihalla. Osapuolet olivat ennen raiskausta tavanneet toisensa pari kertaa, koska heillä oli yhteisiä ystäviä. Tuomittu oli rikoksen tehdessään ollut päihtynyt. Raiskaus tuli poliisin tutkittavaksi viiveellä sen jälkeen, kun rikoksen uhri oli kertonut tapahtumista psykologilleen. Tämä teki asiasta rikosilmoituksen poliisille. Tätä ennen uhri oli kertonut tapahtumista myös kahdelle ystävälleen, toiselle tuoreeltaan heti teon jälkeen. Hän oli kuitenkin kieltänyt ystäviään ilmoittamasta asiasta poliisille. Uhrilla diagnosoitiin teon seurauksena pitkäaikainen traumaperäinen stressireaktio. Fyysisiä vammoja hän ei raiskauksen yhteydessä saanut, koska teko oli yllätyksellinen ja nopea, eikä hän kyennyt tilanteessa vastustelemaan tekoa. Tuomittu velvoitettiin suorittamaan rikoksen uhrille 6 500 euroa korvauksia kärsimyksestä ja tilapäisestä haitasta. Oikeudenkäynti- ja todistelukuluja hän joutuu lisäksi maksamaan yhteensä 9 000 euroa.