Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ruotsissa järjestettiin kolmen kiekonheittäjän kilpailu – Simon Pettersson rikkoi Tokion olympiarajan liian myöhään: ”Sitä ei valitettavasti lasketa”

Lähes kaikki maailman urheilutapahtumat on peruttu koronaviruksen takia, mutta ruotsalaisurheilijat ratkaisivat ongelman järjestämällä kolmen osallistujan kiekonheittokilpailun perjantaina Växjössä. Simon Pettersson , 26, heitti henkilökohtaisen ennätystuloksensa 66,93 ja rikkoi Tokion olympiarajan 93 senttimetrillä. Tulos tuli kuitenkin viikkoa liian myöhään. Kansainvälinen yleisurheiluliitto WA päätti alkuviikolla, että karsintakausi Tokion olympialaisiin laitetaan jäihin. Aikavälillä 6. huhtikuuta–30. marraskuuta tehdyt tulokset eivät auta urheilijaa pääsemään olympialaisiin. Olympiarajan voi rikkoa jälleen joulukuun alusta eteenpäin. – Sitä ei valitettavasti lasketa. Maanantaina päätettiin, että olympialaisten karsintakausi keskeytetään. Nyt tuntuu siltä, että päätös olisi voinut odottaa vielä viikon, Pettersson harmittelee Aftonbladetille. – Ylitin olympiarajan jo viime kesänä, joten olen tehnyt sen joka tapauksessa nyt kahdesti. Pettersson heitti huipputuloksensa kuudennella yrityksellä. Heitoista kolme oli yli 65-metrisiä. Tulos on tällä kaudella maailman kolmanneksi paras. Oma ennätys parani 54 sentillä. – On hienoa pystyä kilpailemaan talven harjoituskauden jälkeen. Olen yleensä tähän aikaan vuodesta melko hyvässä kunnossa. Normaalisti olemme harjoitusleirillä USA:ssa tähän aikaan huhtikuussa, mutta se peruttiin ymmärrettävistä syistä, Pettersson kertoo. Pettersson on Ruotsin kaikkien aikojen tilastossa neljäntenä. Parasta tulosta 71,86 hallussaan pitää Daniel Ståhl , joka aloittaa kisakautensa vasta toukokuussa. Pettersson oli Berliinin EM-kisoissa vuonna 2018 neljäs ja viime syksyn MM-kisoissa yhdeksäs. Kauden kärkitulos on Jamaikan Fedrick Dacresin nimissä. Dacres heitti helmikuun alussa tuloksen 69,67.