Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Iltapäivälehdet: Presidentti Niinistö myöntää esittäneensä kriisiryhmän perustamista – "En missään tapauksessa ajattele, että sillä olisi mitään päätäntävaltaa"

Presidentti Sauli Niinistö kertoo esittäneensä erityisen kriisiryhmän eli niin sanotun nyrkin perustamista koronakriisin vuoksi. Ilta-Sanomien tietojen mukaan presidentti on lähettänyt kuluvalla viikolla valtioneuvostolle ideaan liittyen kirjeen sähköpostitse. Lehden tietojen mukaan Niinistö ei varsinaisesti esittänyt nyrkki-ryhmän perustamista, vaan kirjoitti laveammin kriisiryhmään liittyvästä ideasta. – Olen esittänyt näitä asioita myös viestitse ja kävimme torstaina pääministerin ( Sanna Marin ) kanssa viesteillä hyvin kohteliaan ajatustenvaihdon. Presidentti totesi saman myös Iltalehdelle , joka eilen lauantaina kertoi, että Niinistö olisi esittänyt asian jo perjantaina tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli niin sanotussa tp-utvassa. Niinistö ja Marin kiistivät tämän saman iltana Twitterissä. Heidän mukaan tp-utvassa ei aiheesta ole keskusteltu. Ryhmällä ei olisi päätöksentekovaltaa Ilta-Sanomissa Niinistö kertoo pallotelleensa mahdollisen kriisiryhmän perustasta omassa päässään, mutta saanut siihen liittyviä yhteydenottoja myös muualta. – Minun päässäni ja ymmärtääkseni monen muunkin on syntynyt tuumailuja siitä, olisiko näistä asiantuntijoista koottavissa jonkinlainen kriisiryhmä eli käytännön toimijat miettimään yhdessä hallituksen kanssa asioita, presidentti kertoo sunnuntaina IS:n haastattelussa. Niinistö painottaa haastattelussa, ettei ryhmällä tietenkään olisi minkäänlaista päätöksentekovaltaa. Ideassa ryhmä voisi siis vain tuottaa tilannekuvia ja -analyysejä hallituksen käyttöön. – En missään tapauksessa ajattele, että sillä olisi mitään päätäntävaltaa. Ainoastaan, että se nostaisi esiin ajatuksia ja tekisi ehdotuksia. IS:n mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) vastaukset presidentille ovat olleet kohteliaita. Marin on torjunut asian valtionsäännön vastaisena. Vanhanen: kriisin hoidosta keskustellaan kulisseissa Iltalehti kertoi eilen lauantaina, että Niinistö olisi puhunut niin sanotun nyrkin perustamisesta myös eduskunnan puhemies Matti Vanhasen (kesk.) kanssa. Lännen Median haastattelussa Vanhanen kiisti asian. – Presidentin kanssa keskustelemme suhteellisen säännöllisesti tästä yleisestä tilanteesta, mutta hän ei ole minulle tehnyt mitään konkreettista ehdotusta nyrkistä, Vanhanen sanoi. Eduskunnan puhemies totesi, että koronakriisin ratkaisuvaihtoehdoista on puhuttu kulisseissa. – Minun käsitykseni on se, että eduskunnan, hallituksen ja tasavallan presidentin välinen kolmio toimii tässä kriisissä hyvin. Tämän kolmion jokaisella sivustalla käydään paljon keskustelua tilanteen hoidosta ja ratkaisuvaihtoehdoista, Vanhanen sanoo. Vanhasen mukaan käytäväkeskusteluissa sen sijaan käydään useinkin keskusteluja johtamisjärjestelmistä ja niiden muuttamisesta koronakriisin keskellä. – Minullekin eräs ihminen esitti, että rooleja pitäisi muuttaa, mutta sanoin hänelle, että tuen voimassaolevaa järjestelmää, jossa johtovastuu on hallituksella ja pääministerillä. Suomessa toimii jo turvallisuuskomitea Suomessa toimii jo nyt turvallisuuskomitea, jonka tehtävänä on avustaa valtioneuvostoa ja ministeriöitä laajoissa kokonaisturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Komitea kertoo seuraavansa Suomen turvallisuusympäristön ja yhteiskunnan kehitystä sekä sovittavansa yhteen kokonaisturvallisuuteen liittyvää ennakoivaa varautumista. Turvallisuuskomitean kokoonpanoon kuuluu 20 jäsentä ja neljä asiantuntijaa. Sen puheenjohtaja toimii puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti . Myös turvallisuuskomitea on käsitellyt kokouksessaan koronavirustilannetta. Komitea kertoo verkkosivullaan, että se keskittyy koronaviruspandemian osalta pitkän aikavälin varautumiseen ja ennakointiin. Se kertoo myös keräävänsä oppeja varautumisen ja ennakoinnin kehittämiseksi.