Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rattijuopot liikkeellä Harjavallassa ja Huittisissa

Vuonna 1989 syntyneen miehen epäillään syyllistyneen Harjavallassa törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta vapunpäivänä kello 21:n aikaan. Hätäkeskukseen ilmoitettiin, että Harjavallassa Huhdankulmantiellä on punainen henkilöauto ajettu ojaan ja kuljettaja vaikuttaa humalaiselta. Kuljettaja oli jäänyt autolle ja matkustaja oli lähtenyt pois paikalta. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin lähes kolmen promillen lukeman. Vuonna 1991 syntyneen naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikennerikkomukseen Huittisissa vapunpäivän iltana noin kello 23.30. Poliisipartio sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Riuttanmaantiellä. Riuttanmaantien ja Kalsinkulmantien risteyksessä olikin henkilöauton perä ojassa ja keula tien puolella. Kuljettajan puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja otettiin kiinni asian selvittämiseksi.