Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Narukerälle ensi kaudeksi supervahvistus? – maajoukkueen kapteeni Ville Aaltonen on muuttamassa takaisin Poriin

Narukerä saattaa saada ensi kaudeksi joukkueeseensa todellisen huippuvahvistuksen. Kaudet 1994–2001 kasvattajaseurassaan pelannut 41-vuotias Ville Aaltonen on muuttamassa lähes 20 vuoden jälkeen takaisin kotikaupunkiinsa. Kyse ei ole mistään ihan pikkujutusta Narukerän ja Bandyliigan kannalta, sillä Aaltonen on tällä hetkellä Suomen jääpallomaajoukkueen kapteeni. – Edelleen tässä on paljon säätämistä, mutta Poriin olemme joka tapauksessa perheen kanssa palaamassa. Asuntomme Ruotsissa on laitettu myyntiin, Aaltonen sanoo. – Lähdin 22-vuotiaana pois Suomesta ja nyt olen 41-vuotias. Eli olen pelannut muualla lähes puolet elämästäni. Kesät olen silti aina viettänyt kotiseudulla. Kuinka todennäköistä siis on, että hän pelaa ensi kaudella Narukerässä? – Kun Poriin tulen takaisin, niin onhan silloin suuri todennäköisyys sille, että seurani on Narukerä. Vielä mikään ei kuitenkaan ole täysin varmaa. Perheen tukikohdaksi tulee joka tapauksessa Pori. – Suomessa minun on vaikea nähdä sellaista vaihtoehtoa, että pelaisin muualla kuin Narukerässä. Sitä en ole rehellisesti sanoen edes miettinyt. Aika iso rekallinen saa tulla rahaa, että muualla Suomessa pelaisin. Ruotsissa pelaaminen edelleen mahdollista Se on kuitenkin edelleen mahdollista, että Aaltonen pelaa ensi kaudella Ruotsissa, vaikka hänen perheensä asuisikin Porissa. – Kroppa on edelleen todella hyvässä kunnossa ja pärjäisin siellä hyvin. Sellainen mahdollisuus on olemassa, Aaltonen paljastaa. – Lisäksi maajoukkuekuviot kiinnostavat minua todella paljon. MM-kisoihin haluan ilman muuta päästä mukaan ja olen miettinyt, että pääsenkö mukaan maajoukkueeseen pelatessani Suomessa. Keskikentällä pelaava Aaltonen on taistellut vuodesta 2009 asti Bollnäsissa, ja samassa seurassa hän oli myös vuosina 2004–2007. Vuodet 2001–2004 hänen seuransa oli ruotsalainen Ljusdals BK. Kaudella 2007–2008 hän pelasi Venäjällä HK Zorki Krasnogorskissa. Nyt Bollnäs on ajautunut talousvaikeuksiin, eikä Aaltosen jatkaminen seurassa ole kovin todennäköistä. – Tässä on moni asia osumassa niin, että paluu Poriin on looginen juttu. Vanhin tyttäreni on tilanteessa, jossa hän aloittaa lukion. Siinäkin siirtymä olisi siis aika helppo. – Lisäksi veri on vetänyt takaisin kotiin. Bollnäsin taloustilannekin vaikuttaa tietysti. Juhannuksen ajan vedän happea ja annan asioiden hautua. Sen jälkeen katson tilannetta uudelleen. Narukerä on tehnyt pohjustustyötä Narukerä on luonnollisesti tehnyt omaa työtään sen eteen, että Aaltonen saataisiin kiinnitettyä Poriin. – Totta kai olen seurannut tarkkaan Narukerän otteita ja seurassa on nyt oikeanlainen tekemisen meininki. Kyllä he ovat minun kanssani tehneet sellaista pientä pohjustustyötä, että saisimme sopimuksen tehtyä. Ei se ole ainakaan haitannut, kun muutto Poriin tuli mahdolliseksi, Aaltonen hymyilee. Työkuvioiden varmistuminen on yksi iso asia tulevan päätöksen taustalla. Aaltonen on työskennellyt Bollnäsissä urheilulukiossa opettajana. Tällä hetkellä hän on työstään virkavapaalla, mutta ellei töitä löydy Porista, pitää tilannetta katsoa uudelleen. – Työjuttujen kanssa säätäminen on edessä heti, kun olemme saaneet muuttohommat valmiiksi ja talon Ruotsissa myytyä. Katsotaan nyt, miten kaikki menee, mutta nopealla aikataululla tässä on viime päivinä edetty.