Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Perheen yhdistämiseen asetettu liian tiukka tuloraja – edes suomalainen lääkäri ei siihen pysty

Satakunnan Kansassa julkaistiin (SK 24.5.) kirjoitus, jossa kerrottiin irakilaisen perheenisän yrityksistä saada perheensä yhdistettyä. Hänellä on Irakissa vaimo ja 2 lasta. Häneltä vaaditaan palkkana vähintään 2600 euroa kuukaudessa nettona ilman sosiaalisia tulonsiirtoja. Hän painaa kahta duunia, mutta ei ole onnistunut Suomen verotuksesta johtuen saamaan 2600 euron nettoansiota kasaan, joten perheen yhdistämiselle Suomen valtio ei anna lupaa. Kyseessä on siis henkilö, joka tekee kahta yhteiskunnallisesti tuottoisaa työtä ja maksaa niistä verot, joilla elätetään ne yhteiskunnan päättäjätkin, ylijohtajat ja ministerit. Verojen jälkeen hän ei saa kasaan vaadittavaa minimi toimeentuloa 2600 euroa. Siis minimi. Häntä ei voi kuitenkaan mitenkään laskea haittamuuttajaksi, vaan suomalaista yhteiskuntaa ylläpitäväksi muuttajaksi, joka haluaisi yhdistää perheensä. Allekirjoittanut on toiminut ikänsä lääkärinä eli kuulunut yhteiskunnan liki riistäviin hyvätuloisiin. Minulla on neljä lasta. Jos olisin irakilainen Suomessa toimiva lääkäri, minulta vaadittaisiin vähintään 4000 euron kuukausiansiota verojen vähennyksen jälkeen, jotta täyttäisin vaadittavan minimitulon ja saisin perheeni yhdistettyä. Onneksi perheeni eli Suomessa ja sain heidät yhdistettyä Poriin, sillä koskaan erikoislääkärinä elämäni aikana en ole saanut 40-tuntisesta työviikosta lähellekään 4000 euroa nettopalkkaa. Jos minulla olisi ollut vaikkapa kuusi lasta, kuten monilla maahanmuuttajilla, minun olisi täytynyt saada 5000 euroa nettopalkkaa, mikä on kirurgin virassa täysi utopia. Moni suomalainen sanoo, että heidän on tultava toimeen pienemmälläkin palkalla. Mutta täytyy huomata, että kolme neljäsosaa suomalaisista saavat sen pienen palkkansa lisäksi sosiaalisia tulonsiirtoja, jolloin kova verotus ei niin pahasti purekaan, mutta maahanmuuttajalta vaaditaankin palkkaa verojen poiston jälkeen ilman sosiaalisia tulonsiirtoja. Nyt Antti Rinteen johdolla on muodostettu hallitus, joka aikoo vielä kiristää palkkaverotusta eli vielä nostaa rajaa saada näitä perheitä yhdistettyä. SAK on mukana neuvotteluissa. Ay-liike on kehunut saaneensa Suomeen 40-tuntisen työviikon, mutta mitä sillä on merkitystä, jos kahta duunia paiskiva mies ei saa verotuksen jälkeen kasaan kaksilapsisen perheen vaadittavaa toimeentuloa? Nelilapsinen erikoislääkärin perhe jää kauas vaadittavasta vähimmäistoimeentulosta. Perussuomalaisten rasismiksi mainittu haittamaahanmuutto jää kauaksi tästä piilorasismista, jolla jo nyt täysin torpedoidaan hyötymuuttajien perheiden yhdistäminen.  Hallitusneuvotteluissa Antti Rinne lupasi vielä kiristää verotusta ja pienentää nettopalkkaa, josta Migri laskee perheen yhdistämisen mahdollisuuden. Pieni omantunnon kysymys: moniko suomalainen painaa kahta duunia saadakseen perheelleen elannon vai tyytyy ay-liikkeen hankkimaan 40-tunnin työviikkoon ja sosiaalisiin tulonsiirtoihin? "Verot köyhän verta juo" ja nyt niitä aiotaan vielä korottaa. Hallitusneuvotteluissa luvattiin, että pienituloisten verotus ei kiristy, mutta kaikkein heikoimpien kohdalla se estää perheen yhdistämisen. Tämäkö on sitä jakamatonta ihmisoikeutta, josta jotkut niin kovasti mesusivat vaalien alla? Juha Korhonen Kirjoittaja on porilainen eläkeläiskirurgi.