Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Porin pähkinäselvityksen myrsky yltyy entisestään – Nyt rakoilevat jo demareidenkin rivit: ”Nämä kirjoittaa juuri niin kuin kaupunginjohtaja sanelee”

Kaupunginvaltuutettu Martti Lundénin (sd.) mukaan Porin virkamiehet panttaavat tietoa poliitikoilta. Taustalla on konsulttiyhtiö Tamoran tekemät konsulttiarviot Porin teknisen toimialan tehokkuudesta ja kaupungin johtamisjärjestelmästä. – Nämä molemmat selvitykset ovat ihan unelmahöttöä. Ei lähelläkään sellaista konkretiaa, mikä liittyy kunnalliseen palveluihin. Olen kysynyt mitä Pori hyötyy näistä, mutta kukaan ei osaa kertoa, Lundén sanoo. Lundénin ulostulo on poikkeuksellinen. Etenkin, koska hän on demari. Sdp:n ryhmä on pysynyt koko valtuustokauden uskollisena johtajilleen, vaikka kohu on seurannut toista. Kaupunginhallitus tilasi johtamisjärjestelmää koskeneen selvityksen kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen (sd.) esityksestä sen jälkeen, kun kaupungin ex-kehittämispäällikkö Timo Aro kertoi julkisuuteen kaupungintalolla vallitsevasta pelon ilmapiiristä. Aro kohdisti väitteensä kaupunginjohtaja Luukkoseen. Konsultin tekemässä raportissa ei käsitelty esitettyjä syytöksiä, vaikka niin piti. – Timo Aro on minusta viisas mies. Hän perustelee asiat, mutta konsultti ei, Lundén sanoo. Aikaisemmin vihreät ovat kritisoineet Tamoran konsulttiraporttia johtamisjärjestelmästä. Ryhmän puheenjohtaja Kaarina Ranne (vihr.) sanoi sen olevan suorastaan ala-arvoinen ja ettei se vastaa asetettuja tavoitteita. Lundén on yhtä mieltä. – Olen sitä mieltä, että konsultti on palkattu kertomaan se, mitä joku muu ei halua kertoa. Nämä kirjoittaa juuri niin kuin kaupunginjohtaja sanelee. Me (päättäjät) itse olemme noloja, jos me annamme tämän jatkua näin. Teknisen toimen auditoinnissa Lundénia hiertää sama asia kuin johtamisjärjestelmä-selvityksessä: konsultti on tehnyt esityksiä, mutta ilman perusteluja eikä arviota vaikutuksista. Hän haluaisi muun muassa tietää, millaisia vaikutuksia on sillä, että rakentaminen omaan käyttöön loppuu. Lundén itse epäilee, että siinä voi käydä niin, että useita miljoonia euroja siirtyy kaupungilta ulkopuoliselle. – Minä ihmettelen päättäjiä. En haluaisi uskoa, että yksikään päättäjä, oli sillä minkä värinen paita tahansa, hyväksyy näitä ilman, että tiedetään millaisia vaikutuksia näillä on. Tamoran selvityksen mukaan teknisestä toimesta vähenee seuraavina vuosina 90 työpaikkaa, joita ei tarvitse korvata. – Onko oikeasti niin, että on niin monta ihmistä, joiden työllä ei ole merkitystä, Lundén ihmettelee. Lundén vetoaa teknisen lautakunnan yksimieliseen vaatimukseen lisäselvityksistä. Sellaisia ei ole tippunut, mutta talousarvion yhteydessä kaupunginvaltuusto antoi kaupunginhallitukselle oikeudet tehdä auditointiin perustuvia määrärahasiirtoja. Lundén jätti pöytäkirjaan eriävän mielipiteen, koska auditoinnin sisältämiä esityksiä ei oltu aikaisemmin hyväksytty missään. – Kuntaa pitäisi johtaa demokraattisesti. Tämä näyttää joltakin muulta. Virkamiehet ovat järjestäneet siten, että asiantuntijalautakunnilla ei ole sitä merkitystä, mitä organisaatiouudistuksessa luvattiin. Päätöksiä ei Lundénin mukaan ole edelleenkään tehty. – Nyt tuntuu, että on sellainen vauhti, että kukaan ei tiedä missä mennään. Lundén sanoo, että kaupunginhallituksen tiedotuspolitiikka on mennyt aina vain tiukempaan suutaan. – Ihan pienistäkin asioista sanotaan, että suut kiinni. Kuka tätä palettia sitten pyörittää? – No kyllä sinä tiedät...todennäköisesti kulmahuone. Kyllä ihan oikeasti ihmiset voivat huonosti. Ihmettelen, että ajatellaanko tässä kaupungin etua vai jotain muuta.