Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Kirja paljastaa: Näin Rinne junailtiin SDP:n puheenjohtajaksi – Salakokouksia puoluetoimiston naapurissa

Ammattiyhdistysjohtaja Antti Rinteen nousu SDP:n puheenjohtajaksi Seinäjoen puoluekokouksessa vuonna 2014 on edelleen monille demareille traumaattinen ja kipeä kokemus. Rinne ei ainoastaan noussut puolueen johtoon vaan syrjäytti vuodesta 2008 puoluetta johtaneen Jutta Urpilaisen – mitä moni urpilaislainen ei vieläkään ole antanut anteeksi Rinteelle. Iltalehden politiikan toimittajan Lauri Nurmen ja Aamulehden entisen toimittajan Matti Mörttisen tänään torstaina julkaistavassa ”Antti Rinne – koko tarina” -nimisessä (Into) kirjassa käydään seikkaperäisesti läpi Rinteen nousu SDP:n johtoon. Kirja kelaa Rinteen nousun johtosyyt vuoden 2009 lumiseen kevääseen Koillismaan Kuusamoon, jossa tuolloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) omien sanojensa mukaan hiihtäessään Rukan hangilla keksi idean nostaa eläkkeen alaikärajaa 63 vuodesta 65 vuoteen. Siihen aikaan Toimihenkilöunionin puheenjohtajana toiminut Antti Rinne hermostui Vanhasen puheista ja uhkasi hallitusta yleislakolla. Myös SDP:n puheenjohtaja Urpilainen vastusti Vanhasen ajatuksia, mutta Rinnettä maltillisemmin. Kirjan mukaan yksi muutoskohtia oli Ylen A-studio, jossa olivat vieraina sekä Urpilainen että Rinne. – Ohjelman jälkeen sain ensimmäisen kerran yhteydenottoja, joissa minusta toivottiin SDP:n puheenjohtajaa, Rinne kertoo kirjassa. ”Rymistelevä retoriikka” Rinteen ”rymistelevälle retoriikalle” – kuten kirjassa kuvaillaan – löytyi työväenliikkeessä eli SDP:n peruskannattajakunnassa kaikupohjaa, sillä tuohon aikaan uutisoitiin jatkuvasti suurista irtisanomisista. Samaan aikaan puheenjohtaja Urpilainen keskittyi ”Unelmat todeksi” -kampanjointiin, jota poliittiset vastustajat kutsuivat unelmahötöksi. Unelmahöttömielikuva leimasi Urpilaisen. Nokia irtisanoi tuhansia työntekijöitä. Finanssikriisi romahdutti Suomen bruttokansantuotteen. Kirjan mukaan ammattiliitot kaipasivat taistelevampaa SDP:tä. Kirjassa todetaankin, että Urpilaiselle etsittiin tuossa tilanteessa haastajaa, koska puolueen uskollisimmat kannattajat pakenivat puolueesta: tutkimusten mukaan työväestö oli hylkäämässä demarit, eikä tilalle tullut uutta äänestäjäryhmää. Rinne sanoo kirjassa, että silloinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma ”arvioi pahasti väärin” päättäessään luopua puheenjohtajan paikasta vuoden 2007 vaalien jälkeen. – Siitä vahvistui jo aiemmin alkanut SDP:n tasainen alamäki vaaleista vaaleihin. Oppositiojohtaja Urpilaisen piti palauttaa vuoden 2011 eduskuntavaaleissa SDP pääministeripuolueeksi, mutta perussuomalaisten jytkytulos vei demareilta duunariäänestäjiä. Urpilaisesta tuli laajasti yhdeksi poliittisen nykyhistorian huonoimmista hallituksista pidetyn pääministeri Jyrki Kataisen (kok) hallituksen valtiovarainministeri. Salaisen tutkimuksen mukaan työväestön tuki SDP:lle oli romahtanut eikä korvaavia äänestäjiä tullut. Tutkimustuloksia näyttämällä demareiden puoluekokousedustajia oli kohtalaisen helppo houkutella Rinteen taakse. – Minusta näytti siltä, että puolueessa kamppailivat vanhoillinen mutta vasemmistolainen suunta ja liberaali mutta hyvin oikeistolainen suuntaus, Rinne kertoo kirjassa. – Toisen porukan voi kiteyttää siten, että Jutta puhui hyvinvointivaltion harvennushakkuista tilanteessa, jossa työttömien ja heikosti toimeentulevien ihmisten määrä kasvoi. Sisäpiiri Kirjassa kerrotaan, miten Rinne pohti Mäntsälän työväenyhdistyksen porukan kanssa, että ”SDP:llä oli väärä suunta”. Usein ajatellaan, että puolueessa muutoksia tekee puolueen sisäpiirieliitti. Kirjassa kuitenkin todetaan, että Rinteen alkuperäinen ”sisäpiiri” oli eläkkeellä ollut teleasentaja, eläkkeellä ollut laitosmies, aineenopettaja ja Tampellan konepajan asentaja. Kataisen hallitus halusi laskea yhteisöveroa, koska kokoomuksen pelkona oli, että yritykset siirtävät voittojaan verotettavaksi ulkomailla. Työväenliikettä ajatus ahdisti, koska joissakin tapauksissa yritysten voittoja verotettiin kevyemmin kuin palkansaajien ansioita. – Sitten Jutta meni tekemään kardinaalimokan tipauttaessaan saman vaalikauden aikana yhteisöveroa kuusi prosenttiyksikköä, Rinne toteaa kirjassa. – Viimeisen leikkauksen veroon hän teki vastoin sitä, mitä demareiden talouspoliittisessa työryhmässä oli yhdessä sovittu. Rinne toteaa kirjassa ihmettelevänsä, miksi juuri hän valikoitui Urpilaisen haastajaksi, vaikka ”omalla nimellään kipakkaa kritiikkiä esitti suoranainen ay-johtajien kuoro”. – Profiilini oli tietoinen valinta. Kun maailma on sellainen, että näkyvyys henkilöityy, puheenjohtajan on oltava kiinnostava. Sitten tuli maine häirikkönä, vaikka se ei pidä ollenkaan paikkaansa, Rinne sanoo maineestaan lakkoherkkänä ay-pomona. Urpilaisen haastaminen alkoi saada konkreettisia muotoja Työväen musiikkitapahtumassa Valkeakoskella heinäkuussa 2013. Metalliliiton Mika Häkkinen - ei formulakuljettaja - kysyi Rinteeltä voisiko tämä haastaa Urpilaisen. – Ensimmäisen kerran Antti sanoi minulle selkeästi, että oli ajatellut ehdokkuutta mutta ei ollut tehnyt päätöstään. - - - Sain Antilta luvan kysellä ihmisiltä mielipiteitä hänen ehdokkuudestaan, Häkkinen kertoo. Ihmeneloset Myöhemmin 11. lokakuuta Vierumäen urheiluopistolla sijaitsevassa Rautatieläisten liiton ja Rautatieläisten vakuuskassa Turvan talossa kokoontui joukko, jota ilman ei kirjan mukaan Rinteestä olisi koskaan tullut SDP:n puheenjohtajaa ja pääministeriä. Rinteen ja Häkkisen lisäksi paikalla olivat tuolloin Raideammattilaisten puheenjohtajana toiminut SDP:n poliittisen osaston entinen päällikkö Vesa Mauriala , Metalliliiton järjestämisvastaava Aslak Haarahiltunen sekä ammattiliitto Prossa työskentelevä Juha Kähärä , SDP:n Kymen piirin entinen toiminnanjohtaja. Aluksi Rinne ei lämmennyt muun nelikon ajatukselle lähteä puheenjohtajakisaan. – Että olin hyvä ay-liikkeen puolella, mutta en ollut koskaan ollut sillä tavalla valtakunnan politiikassa mukana, että tietäisin, pärjäänkö, Rinne muistelee kirjan sivuilla. Rinne myös pohti puheenjohtajuuden mukanaan tuomaa julkisuutta. Rinne vetäytyi hetkeksi toiseen huoneeseen soittamaan puheluita, muun muassa vaimolleen Hetalle . Kun Rinne palasi nelikon luo, hän totesi heille: – Jos te olette mukana, minä lähden. Mauriala lupautui kampanjapäälliköksi. Sen jälkeen saunottiin. Hotellipalaverit Ydinnelikko kuiskutteli tutuilleen Rinteen ehdokkuuden mahdollisuudesta, jotta puolueen sisälle syntyisi ”värinää” ennen puoluekokousta. Varsinaista ehdokkuutta ei kuitenkaan julkistettu, vaan kampanjan tekijöiksi haalittiin lisää väkeä. Ja taas kokoonnuttiin Vierumäellä, nyt joulukuussa. Siellä Rinteen puheenjohtajakampanjan tärkeimmäksi kohderyhmäksi valittiin nuoret. Kirjassa kerrotaan, että 2010-luvun alussa nuorissa demariaikuisissa oli halua kääntää Suomen kurssi reippaasti vasemmalle, ja tähän haluttiin tarttua. Demarinuorten puheenjohtajana sattui tuolloin olemaan sopivasti Rinteen kummipoika. Jatkossa Rinteen kampanjatiimi kokoontui viikoittain Helsingin Hakaniemessä sijaitsevassa Strand-hotellissa. Sen vieressä sijaitsi SAK:n ja monien muiden ammattiliittojen tilat sekä SDP:n puoluetoimisto. – Piti löytää Hakaniemen ympäristöstä paikka, jonne tulemiseen kukaan ei kiinnittänyt huomiota, Mauriala toteaa kirjassa. Rinteen puheenjohtaja-aikeet julkistettiin lopulta Ylen haastattelussa 1. helmikuuta 2014. – Soitin Jutalle ( Urpilainen ) etukäteen, että haastan hänet. Minusta se oli korrektia ja fiksua, Rinne toteaa. Rinne puolestaan sai myöhemmin puhelun ennen Urpilaista SDP:n puheenjohtajana toimineelta Eero Heinäluomalta - Heinäluoma ilmoitti Rinteelle, että tämä ”ei tulisi koskaan saamaan puoluekokouksessa äänistä kolmannesta enempää”. – Vastasin, että minulla oli eri käsitys ja luvut tiedossani. Siihen Eero totesi ”älä unta näe”, Rinne muistelee. Heinäluoma kutsui vielä kampanjapäällikkö Maurialan syömään toistaakseen tällekin näkemyksensä. Värikoodit SDP:ssä puheenjohtajan valitsevat erikseen valittavat 500 puoluekokousedustajaa ja kirjassa kerrotaan, miten Rinteen tukijat pyrkivät pääsemään puoluekokousedustajiksi. – Ay-liikepohjaisia puoluekokousedustajia valittiin varmasti maksimimäärä, Mauriala arvioi. Vierumäen paritalon olohuoneen seinille teipattiin kaikkien 500 puoluekokousedustajan nimet, joista ns. urpilaislaiset merkattiin punaisella, epävarmat keltaisella ja Rinteen kannattajaksi tiedetyt tai epäillyt vihreällä. Rinne soitteli itse suoraan joillekin sellaisille puoluekokousedustajille, jotka olivat päätöksessään epävarmoja. Puoluekokous Seinäjoella alkoi 9. toukokuuta. Urpilaisen puhetta kehuttiin ja ylistettiin vuolaasti kokouspaikalla ja sai Rinteen ydinnelikossa aikaan pelonväristyksiä. Rinne puhui rauhallisemmin, hieman köhien. Hän kuitenkin puhui kirjan arvion mukaan enemmän konkretiaa, luvaten siirtää SDP:n enemmän vasemmalle. Rinne voitti äänin 257-243. Osa Urpilaisen kannattajista puhkesi avoimeen itkuun. Yksi heistä oli Urpilaisen erityisavustaja Dimitri Qvintus . Nykyään Qvintus on Rinteen lähin erityisavustaja.