Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ensimmäinen huippusarja taipui koronavirukselle – Hollannissa jää mestaruus jakamatta

Hollannin pääjalkapallosarjaa Eredivisieniä ei pelata loppuun tämän kauden osalta. Näin ollen sarjassa ei jaeta mestaruutta tai tuomita putoajia. Maan jalkapalloliitto KNVB toteaa koronaviruksen estävän kaikki suunnitelmat keskeytyksissä olevan kauden pelaamiseksi loppuun kevään ja kesän aikana. Sarjan mestaruustaistosta oli muodostumassa jännitysnäytelmä, sillä 25 pelatun ottelun jälkeen Ajax ja AZ Alkmaar olivat tasapisteissä sarjan kärjessä, kun molemmilla oli pelaamatta yhdeksän ottelua. Päätöksen vuoksi sarjassa viimeisenä oleva RKC Waalwijk selvisi suoralta putoamiselta. Nousumahdollisuuksien tyrehtyminen on herättänyt suurta närkästystä sarjaporrasta alempana majailleiden nousijajoukkueiden keskuudessa. Jalkapalloliitto kertoo tiedotteessaan tehneensä päätöksen, jonka se koki vaikeista vaihtoehdoista parhaimpana. – Joukkueiden erilaisten intressien vuoksi olemme tietoisia, että jokainen tekemämme päätös olisi satuttanut jotain osapuolta. Yli 4 000 ihmistä on kuollut Hollannissa koronavirukseen. Lähde: BBC