Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Rauma etsii uutta kaupunkikehitysjohtajaa – Virka ollut vailla vakituista haltijaa vuodesta 2018

Rauma Runsaat kaksi vuotta avoinna ollut Rauman kaupunkikehitysjohtajan nostetaan hyllyltä ja tulee haettavaksi. Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtaja Johanna Luukkosen esityksen uuden viranhaltijan hakemiseksi. Valintaa ja virantäyttöä valmistelemaan nimettiin erillinen toimikunta, jossa jäseninä ovat kaupunginhallituksen puheenjohtajat ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja sekä asiantuntijajäseninä kaupunginjohtaja, ja henkilöstöjohtaja. Lisäksi toimikuntaan tulee kaupungin henkilöstön edustaja. Kaupunginhallitus äänesti toimikunnan nimeämisestä. Kaupunginjohtajan esitystä muutettiin niin, ettei toimialajohtajia valittu asiantuntijajäseniksi. Muutosta esitti puheenjohtaja Kalle Leppikorpi (sd.) ja sitä kannatti Samu Vahteristo (kok.). Esitys hyväksyttiin äänin 9–0. Rauman kaupunkikehitysjohtajana toimi vuoden 2018 kesäkuuhun saakka Rikumatti Levomäki , joka siirtyi uusiin tehtäviin yksityiselle puolelle. Virka oli haettavana, mutta siihen vuoden 2018 loppupuolella valittu Aki Ruotsala ei ottanut virkaa vastaan. Rauman sijasta hän valitsi Kuortaneen kunnan elinkeinovastaavan viran. Kaupunkikehitysjohtajan viran tehtävät on ollut jaettuna sisäisin järjestelyin. Tehtäviä ovat hoitaneet oman työnsä ohella konsernipalvelujen kehittämisasiantuntija sekä vuoden 2019 alusta kaupungin liikennepäällikkö.