Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Poliisin tehovalvonta iskee ensi viikolla mökkiteille – kiikarissa rattijuopot

Poliisi suorittaa koko ensi viikon ajan tehostettua rattijuopumusvalvontaa erityisesti kesämökkipaikkakunnilla koko maassa. Kesän aikana tapahtuu lähes kolmannes koko vuoden liikennekuolemista. Kesällä rattijuopumusten ja suurien ylinopeuksien määrät kasvavat. – Erityinen riskiryhmä ovat nuoret tielläliikkujat, joilla riskikäyttäytyminen liittyy muun muassa kesätapahtumiin sekä muuhun vapaa-ajanviettoon, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta sanoo. Tyypillinen kesäkauden henkilövahinko-onnettomuus on tieltä suistuminen taajama-alueen ulkopuolella myöhään illalla tai yöllä. Sen taustalla on usein kova nopeus tai rattijuopumus. – Kenenkään ei pidä ottaa riskiä ja lähteä ajamaan juovuksissa tai lähteä humalaisen kuljettamaan ajoneuvoon matkustajaksi, Ajaste muistuttaa.