Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Liiga koventaa rangaistuksiaan välittömästi, tavoitteena vähentää päähän kohdistuvia taklauksia – Lue tästä, minkälaisia ovat uudet linjaukset

Liiga uutisoi verkkosivuillaan, että Liigan hallitus on päättänyt eilisessä kokouksessaan toimenpiteistä, joiden tavoitteena on edelleen vähentää päähän kohdistuvia taklauksia. Liigan runkosarjassa on kauden puolivälissä tilannehuoneen tarkastamana todettu 29 päähän kohdistunutta taklausta, kun koko viime kaudella niitä oli yhteensä 98. Vaikka kehitys on ollut oikeansuuntainen, etenemisvauhti ei ole Liigan hallituksen näkemyksen mukaan riittävä. Liigan hallitus on tehnyt seuraavat päätökset: 1) Liigan kurinpitomenettelyssä päähän kohdistuvista taklauksista annettavia sanktioita kovennetaan välittömästi. Jatkossa kaikista päähän kohdistuvista ja ottelurangaistuksen arvoiseksi katsottavista taklauksista annetaan vähintään 5 ottelun pelikielto. Kurinpitodelegaatio voi määrätä pelikieltoa enintään 60 ottelua tai 9 kuukautta, ja tätä pidempi pelikielto on myös mahdollinen vaatien Liigan hallituksen hyväksynnän. 2) Liigan hallitus asettaa asiantuntijaryhmän suunnittelemaan turvallisuutta lisääviä sääntömuutoksia sekä sääntötulkintoja, ja haluaa, että Suomi kulkee asian kehittämisen suhteen kansainvälisen kehityksen eturivissä. Asiantuntijaryhmään kutsutaan pelaajien, valmentajien ja tuomareiden edustajia, ja se osallistuu myös kansainväliseen keskusteluun sääntöjen kehittämisestä. 3) Liigassa tehtävää työtä päävammojen diagnosoimisen ja hoitamisen kehittämiseksi jatketaan, ja kaikki Liiga-seurat velvoitetaan vammarekisterin ylläpitämiseen. 4) Liigan hallitus esittää vetoomuksen kaikille suomalaisen jääkiekon toimijoille kannustaa ja kehittää lajin pelaamista kanssapelaajaa ja hänen turvallisuuttaan entistä paremmin huomioivaan suuntaan. Oikea suunta Puheenjohtaja Heikki Hiltusen allekirjoittama Liigan uusi linjaus on odotettu ja tervetullut muutos aiemmin puolivillaisella painettuun aiheeseen. Paljon jää toki edelleen tarkemmin määrittelemättömän ”kehittämisen” varaan, mutta tahtotila pelaajien turvallisuuden parantamiseksi tulee päätöksestä selväksi. Konkreettisin ja heti voimaan astuva muutos on vähintään viiden ottelun pelikielto. Se korottaa rangaistusasteikkoa, joka kauden kymmenessä ensimmäisessä pelikieltotapauksessa toi taklaajalle seitsemän sitä lyhyempää (3–4 ottelun) pelikieltoa, ja vain yksi (6 ottelua) oli sitä pitempi. Uuden linjauksen voisi olettaa johtavan siihen, että kurinpitodelegaatio määrää tarvittaessa myös selvästi yli viiden ottelun pannoja – mutta se jää vielä nähtäväksi. Toivottavaa tietenkin on, että viesti menee perille myös pelaajille, eikä ankaria rangaistuksia tarvita. Liiga jatkuu keskiviikkona neljän ottelun kierroksella.