Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Tyyni Kyntäjä: Räntäinen vaalishow on nyt ohi

"Ai jai jai räntä lentää. Ja tyhjänä tuoppi on. En tiedä mitään muuta niin masentavaa kuin Danny-Show tiellä Kuopion." Näkymä maaliskuisesta Porista on kuin suoraan Freukkareitten laulusta. Paitsi, että porilaisessa räntämaisemassa pahviplakaatteineen seisovassa Petri Hurun (ps.) siskossa Nina Hurussa on jotain masennuksen ylittävää satakuntalaista suuruutta ja ylväyttä. Vaalien jälkeisessä dagen efterissä kannattaa muistella lämmöllä tuota aikaa ja istua keittiön pöydän ääreen Juha Vasama -pipo päässä voitelemaan näkkileipää Sampsa Kataja -voiveitsellä. Vaalien jälkeen varsinkin sosiaalidemokraattien hymy on herkässä ja nauru jopa raikuvaa. Kokoomuksessa tuoksuu nyt pahemmalta kuin Ulasooriin suunnitellussa mädättämössä. Jo ennen vaaleja vallinnut erileirisyys on purkautumassa ulos rajuna jäsentenvälisenä. Perinteinen jako Juha Vasaman ja Sampsa Katajan leiriläisiin on kärjistymässä vaalipettymyksen jäljiltä, jos ei nyt nyrkkitappeluksi niin ainakin aika lähelle sitä. Syynä on pitkälti se, että vaikka ehdokkaat eivät itse levitelleet toisistaan epämiellyttäviä juttuja, niin tukiryhmissä riitti useampia supisijoita. Pitkien puukkojen yötä odotetaan. Sitä ennen lähtöään petasi kunnallisjärjestön puheenjohtaja Timo Tarvainen , jonka lausuma ehdokaslistalla olleista turhista alle tuhannen äänen nimistä sai nuoremmat kokoomuslaiset raivoihinsa. Järkevämpään lausuntoon olisi yltänyt jopa Kokemäenjoessa viihtyvä törö ( Gobio gobio ). Porin kokoomuslaiset eivät sitä suoraan sano, mutta kyllä sekin tässä vähän risoo, että samaan aikaan raumalainen Matias Marttinen hymyilee paksusankaisten silmälasien takaa ja hieroo käsiään yhteen kuin thessalonikilainen käytettyjen vaatteiden kauppias. Kokoomuksen toiminnanjohtaja Antti Ahonen voi olla tyytyväinen siihen, että hänen työnantajansa sijaitsee Helsingin Kansakoulukadulla eikä suinkaan Satakunnassa. Syntipukkeja metsästävät porilaiset olisivat jättäneet mieheltä pelkän tuolin lämpimäksi. Meillä taitaa olla sama suunta. Antti Rinteen ja sdp:n bussikyyti muistutti erään toisen poliittisen ajattelijan mukaan kovasti Arto Paasilinnan kirjaa Hurmaava joukkoitsemurha . Olihan tuossa viimeiselle bussimatkalleen lähtevässä itsemurhakandidaattijoukon odysseiassa kuitenkin onnellinen loppu. Kun ottaa esille Porin kartan ja jakaa sen äänestysalueisiin kärkiehdokkaan kuvalla, niin otaksuma on, että kartta täyttyy kokonaan Laura Huhtasaaren (ps.) naamoista. Näin ei kuitenkaan ole, sillä pieniä gallialaiskyliä Poristakin vielä löytyy. Krista Kiuru (sd.) oli ykkönen Keskikaupungilla ja Itätullissa, Koivulassa ja Herralahdessa sekä Teljä-Malminpään äänestysalueella. Tapio Huhtanen (kesk.) oli ykkösenä Lassilassa, Mikko Uusitalo (kesk.) Laviassa ja Raisa Ranta (vas.) Reposaaressa. Vihreiden puoluekokous järjestetään Porissa Satakunnan ammattikorkeakoulun tiloissa 15.-16.6. Luvassa on extrajännää, sillä puolue hakee nyt uutta vetäjää. Onkin tärkeää, ettei mikään mene kokouksessa pieleen. Porin puoluekokouksessa toimivatkin erityiset Häirintäyhdyshekilöt, jotka esitellään tapahtuman alussa. Heidät tunnistaa Häirintäyhdyshenkilö-pinssistä. Häirintäyhdyshenkilöt puuttuvat kaikenlaiseen häirintään aina kiusaamisesta vihapuheeseen tai seksuaalisesta häirinnästä toisen nolaamiseen. Tämä on totta eikä satua! Vihreiden puoluekokouksen toinen erikoisuus on todellinen ekomajoittuminen. Puoluekokouksessa on tarjolla myös maksuton lattiamajoitus. Eurovaalikuume on Satakunnassa nyt kihisevän kuumaa. Laura Huhtasaaren (ps.) ehdokkuuden lisäksi maakunnasta lähtevät vaaleihin sellaiset kansanvillitsijät kuin Simo Korpela (kd.), Mikael Ropo (kok.) ja Ari Jalonen (sin.). Kuinka tätä jännitystä kestää!