Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

EU:n brexit-pääneuvottelija Michael Barnier on saanut koronavirustartunnan – kauppaneuvottelujen odotetaan venyvän

Euroopan unionin brexit-pääneuvottelijalla Michel Barnierilla on vahvistettu koronavirustartunta. Barnier kertoi tartunnasta Twitterissä torstaina. Hän sanoi olevansa hyväkuntoinen. "Selviämme tästä yhdessä", hän kirjoitti tviitissään muille sairastuneille. Barnier on ranskalainen poliitikko, jonka EU nimitti brexit-neuvottelujen vetäjäksi vuonna 2016. Barnierin sairastumisen odotetaan viivyttävän entisestään EU:n ja Britannian välisiä kauppaneuvotteluja. Koronatartuntoja on vahvistettu valtionjohdossa useissa maissa. Tartuntoja ovat saaneet myös muun muassa näyttelijät ja urheilijat, joista osa on kertonut asiasta sosiaalisessa mediassa. Foreign Policy -julkaisun mukaan koronavirustapauksia on useiden Euroopan maiden johdossa sekä muun muassa Australiassa. Saksassa tartunta on todettu kristillisdemokraattien Friedrich Merzillä , joka on ehdolla liittokansleri Angela Merkelin seuraajaksi. Vuonna 2018 Merz kilpaili puoluejohtajan paikasta yhdessä Annegret Kramp-Karrenbauerin kanssa, joka lopulta vei voiton. Italiassa ainakin yli 35 700 on saanut koronavirustartunnan. Yksi heistä on maan demokraattisen puolueen johtaja Nicola Zingaretti . Ranskassa kulttuuriministeri Franck Riesterillä todettiin koronavirustartunta ensimmäisenä Ranskan hallituksesta. Sittemmin Ranskan kansalliskokouksessa eli parlamentin alahuoneessa on todettu useita tartuntoja. Australiassa ainakin kolmen virkailijan on kerrottu saaneen tartunnan. He ovat sisäministeri Peter Dutton sekä senaattorit Susan McDonald ja Adrew Bragg . Espanjassa pääministeri Pedro Sanchezin vaimolla on vahvistettu tartunta. Pariskunta on parhaillaan karanteenissa Madridissa sijaitsevassa asunnossaan. Iranissa lukuisia tartuntoja Iranissa lukuisat virkailijat, poliitikot ja muut vaikutusvaltaiset henkilöt ovat saaneet tartunnan. Mediatietojen mukaan koronatartunnan olisi saanut yli 20 parlamentin jäsentä, yksi varapresidenteistä sekä kaksi maan korkeimman johtajan ajatollah Ali Khamenein neuvonantajaa. Iranissa yli 1 280 ihmisen on vahvistettu kuolleen tartunnan seurauksena. Heidän joukossaan on myös valtiojohtoon kuuluvia henkilöitä. Brasilian presidentin Jair Bolsonaron viestintäpäälliköllä Fabio Wajngartenilla vahvistettiin tartunta viime viikolla. Bolsonarolle tehtiin testi pian tämän jälkeen, ja tulos oli mediatietojen mukaan negatiivinen. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump tapasi Bolsonaron ja tämän viestintäpäällikön Floridassa vain muutama päivä aikaisemmin. Valkoinen talo kertoi ensin, ettei presidentti Trumpia ole tarpeen testata koronaviruksen varalta. Myöhemin testi kuitenkin tehtiin, ja Valkoinen talo kertoi tuloksen olleen negatiivinen. Kanadan pääministeri Justin Trudeau on yhä karanteenissa, koska hänen vaimollaan Sophie Gregoire Trudeaulla todettiin koronavirus viime viikolla. Tom Hanks pääsi sairaalasta The New York Timesin mukaan tartunnan ovat saaneet useat näyttelijät. Heidän joukossaan on muun muassa televisiosarjasta The Wire (Langalla) Idris Elba ja The Game of Thrones -sarjasta tunnettu Kristofer Hivju . Tom Hanks ja hänen puolisonsa Rita Wilson kertoivat aikaisemmin kuussa saaneensa tartunnat Australiassa, jossa Hansk oli kuvaamassa Elvis Presleyn elämästä kertovaa elokuvaa. Muun muassa The Guardian kertoi alkuviikolla, että Hanks ja Wilson pääsivät lähtemään sairaalasta, mutta joutuvat olemaan yhä eristyksissä.