Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Nuorten kesätyösopimuksia pistetään jäihin – ”Tällä hetkellä työllistämiseen kuuluu paljon kysymysmerkkejä”

Nuorten kesätyöpaikkatoiveet joutuvat nekin koronakriisin riepottelemiksi kesän lähestyessä. Vaikutukset voivat näkyä niin julkisen kuin yksityisen sektorin kesätyöpaikkoihin. Porin työllisyyden hoidon päällikkö Juha Laine on edelleen varovaisen toiveikas opiskelijoiden ja koululaisten työllistymiseen kaupungin omissa tehtävissä. – Yksiköiden päälliköiltä on tullut kyselyjä, että mitä nyt tehdään. Tällä hetkellä kesätyöllistämiseen kuuluu kuitenkin edelleen paljon kysymysmerkkejä. Voimme vain seurata kuinka vakavaksi tilanne kehittyy, ja mitkä ovat valtiovallan seuraavat toimenpiteet. – Toiveikkuutta on sen suhteen, että Porin kaupungilla on edelleen tietyiltä aloilta tarjota kesätyöpaikkoja, joissa vältetään läheinen fyysinen kontakti asiakkaisiin tai kanssatyöntekijöihin. Porin kaupunki päätti myöntää vuonna 2020 kesätyöpaikkatukea Porissa toimiville työnantajille 300 000 euroa, jolla arvioitiin tuettavan noin 700 koululaisen ja opiskelijan kesätyöllistymistä. Tukea myönnetään vuosina 2000–2005 syntyneiden porilaisten koululaisten ja opiskelijoiden palkkaamiseksi vähintään 1–6 viikon ajaksi. Lisäksi tukea voitiin myöntää vanhemmillekin opiskelijoille opiskeluun liittyvään pakolliseen harjoitteluun. Erityisenä kohderyhmänä ovat olleet yhdeksäsluokkalaiset, joilla on ollut mahdollisuus saada kahden viikon henkilökohtainen kesätyöseteli. Toistaiseksi kesätyöpaikkojen toteutumisessa on avoimia kysymyksiä. Kesätöiden järjestymiseen vaikuttavat yksityisten työantajien lomautukset ja nekin tosiseikat, että esimerkiksi kaupunki on joutunut epidemian takia sulkemaan paikkoja, jotka olisivat olleet otollisia kesätyöntekijöille. Näitä ovat olleet esimerkiksi museot tai liikunta- ja urheilupaikat. – Kaupungin henkilöstöasioista vastaava HR-yksikkö ohjeistaa meitä myös kesätyöntekijöiden tilanteesta, asia on siellä selvityksen alla, pohtii liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti . Porin kaupungin puistojen hoito on perinteisesti tarjonnut runsaasti kesätyöpaikkoja nuorille. Toistaiseksi varmuutta kesätyöpaikasta ei ole vielä voitu luvata. – Meillä on valittuna paikkoihin yli 30 nuorta, mutta emme tee työsopimuksia ennen kuin henkilöstöhallinto antaa siihen luvan. Asia on siis tavallaan odotustilassa, kertoo infran kunnossapito-toimintayksikön esimies Ismo Ahonen . Kesätyöpaikkoja käsitellään myös kaupungin koronajohtoryhmässä, jossa sielläkin ohjenuorana ovat hallituksen linjaukset. – Pelaamme nyt aikaa. Asioita ratkotaan sitä mukaa, toteaa henkilöstöpäällikkö Timo Jauhiainen . Yksityiseltä puolelta Satakunnan Osuuskauppa on aiemmin ilmoittanut palkkaavansa kesäkaudeksi noin 500 kesätyöntekijää yksikköihinsä eri puolille Satakuntaa. – Noudatamme tietenkin maan hallituksen päätöksiä, mutta tällä hetkellä meillä on linjaus, että ne kesätyöntekijät, joiden kanssa on tehty työsopimus, myös otetaan töihin. Niiden tilannetta, joiden rekrytointiprosessi on kesken, joudumme pohtimaan, kertoo Satakunnan Osuuskaupan henkilöstöjohtaja Päivi Huhtamaa . Satakunnan Osuuskaupassa ovat meneillään yhteistoimintaneuvottelut. Lomautusten aikana työpaikkoja on tarjottava ensisijaisesti omalle lomautettavalle henkilökunnalle. Poikkeava tilanne iskee myös Satakunnan Osuuskaupassa kaikkein nuorimpien kesätyöpaikkoihin. Heitä on ollut tulossa Tutustu työelämään ja tienaa -kesätyöhön. Paikat olivat tarkoitettuja peruskoululaisille, kymppiluokkalaisille, lukiolaisille ja valmentavassa koulutuksessa oleville. Nuorimmat töihin tulijat olivat samana vuonna 14 vuotta täyttäneitä, joille oli tarkoitus maksaa kahden viikon työ- ja harjoittelujakson suorittamisesta kertakaikkisena palkkana lomakorvauksineen 370 euroa. – Olemme 19.3.2020 linjanneet, että siitä eteenpäin ei uusia harjoittelijoita luvata ottaa. Ne otetaan, joille harjoittelujaksosta on siihen mennessä jo ilmoitettu. – Toki on samalla otettava huomioon, että kesä on tällä maailmanmenolla vielä kaukana, kun viikossakin tapahtuu vaikka mitä. Tilanteet voivat todellakin aidosti muuttua kovin paljon.