Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Työryhmä ehdottaa: Postinjakelu kolmipäiväiseksi vuodesta 2022 alkaen

Postia jaetaan tulevaisuudessa vain kolmena päivänä viikossa, jos keskiviikkona julkaistun raportin ehdotukset toteutuvat. Valtiosihteerien työryhmä esittää, että postinkannossa siirrytään kolmipäiväiseen jakeluvelvoitteeseen vuoden 2022 alusta. Suunnitelmien taustalla on perinteisen kirjepostin nopea väheneminen, jota koronaepidemia on kiihdyttänyt entisestään. Työryhmän mukaan tarvetta viisipäiväiseen kirjeiden jakamiseen ei enää ole, koska jaettavaa ei yksinkertaisesti ole. Työryhmän puheenjohtajan, valtiosihteeri Olli Kosken mukaan valtionyhtiö Postilla olisi edessään kasvavat kannattavuusongelmat, jos ehdotettuja muutoksia ei tehdä. –  Tällöin voitaisiin ajautua henkilöstön kannalta entistä huonompiin ratkaisuihin, Koski sanoi tiedotustilaisuudessa. Joka tapauksessa työryhmän ehdotukset vähentäisivät postinjakelussa tehtävää työtä. Kosken mukaan vaikutuksista ei ole mahdollista antaa arviota henkilötyövuosina tai "nuppilukuna". –  On Postin ja sen henkilöstön neuvottelukysymys osaltaan, kuinka töitä järjestellään. Täytyy huomioida myös se, että Posti-konsernissa on myös kasvavia liiketoiminta-alueita, kuten pakettien jakelu ja logistiikka. Tänä kesänä perjantain posti jaettu jo torstaina Nykyisin Postin yleispalveluvelvoite edellyttää postimerkillä varustettujen kirjeiden jakelua viitenä päivänä viikossa. Tosin taajama-alueilla sallitaan jo nyt kolmipäiväinen jakelu, jos siellä on tarjolla sanomalehtien varhaisjakeluverkko. Posti onkin jo monin paikoin lopettanut kirjeiden jakelun tiistaisin. Tiistaisin ei jaeta myöskään aikakauslehtiä, mainoksia ja ilmaislehtiä. Tänä kesänä Posti on lisäksi ottanut käyttöön järjestelyn, jossa perjantain posti jaetaan pääsääntöisesti jo torstaina. Yhtiö sanoo jatkavansa näin toistaiseksi lokakuun loppuun asti, koska jaettavaa ei ole riittävästi perjantain jakeluun. Sanomalehtien viisipäiväiseen jakeluun tukea Työryhmän ehdotuksessa pyritään turvaamaan viisipäiväinen sanomalehtien jakelu harvaan asutuilla alueilla, jos postinjakelu muuttuu kolmipäiväiseksi. Esityksenä on, että valtio tarjoaisi määräaikaista tiedonvälitystukea niille kahdelle päivälle, jolloin normaalipostia ei jaeta. Tuki maksaisi valtiolle arviolta 10–15 miljoonaa euroa vuodessa. Työryhmään kuului valtiosihteereitä kaikista hallituspuolueista. Koski on omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen (sd.) valtiosihteeri. –  Tässä on kaikkien ryhmien tuki valtiosihteerien kautta ilmaistu näille ajatuksille, Koski sanoi. Liikenne- ja viestintäministeriö ryhtyy valmistelemaan postilain uudistamista ehdotusten pohjalta.