Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Patsaita kaadetaan enemmän kuin pystytetään, mutta voisiko jäähallille nousta Ison Mustan katua pitkin?

Porin Uimaseura pitää Arvo Aaltosen nimeä esillä perinteisillä Arvo-kisoilla. Aaltosen nimikkokilpailujen 400 metrin rintauinnin voittaja saa kaulaansa myös kopion Satakunnan ensimmäisen olympiamitalistin pronssista. Muuten Aaltosella onkin kotikaupungissaan unohdetun uimarin kohtalo. Porissa on patsas Helsingin Kisa-Veikkojen keihäänheittäjälle Matti Järviselle , muttei yhdellekään oman kaupungin urheilijalle. 2020-luvulla todennäköisesti kaadetaan enemmän patsaita kuin pystytetään, mutta menneisyyttä voisi silti siirtää sukupolvilta seuraaville. Se olisi kunnioitusta niin saavutuksille ja tekijöille kuin myös oman kaupungin historialle. Porissa on ollut viime aikoina yritystä. Kaupunki nimesi Noormarkun uuden kevyen liikenteen väylän Lotan etapiksi maantiepyöräilyn MM-mitalistin Lotta Henttalan mukaan. Sekä ajatus että nimi ansaitsevat kehut. Kenties 50 vuoden päästä joku pieni pyöräilijä kysyy, mistä Lotan etapin nimi tulee. Historia siirtyy eteenpäin. Porilaislähtöiset jääkiekon maailmanmestarit vuosimallia 2019 saavat ensi viikolla nimilaatat Porin metsään rakennetuille Mestareiden portaille. 63 metrin portailla riittää tilaa myös tuleville mestareille. Kaupungin menestynein urheilija Leo-Pekka Tähti sai nimikkoaukion Karjarannan asuntomessualueelle. Ajatus oli hyvä, toteutus irrallinen. Harva tietää Leo-Pekka Tähden aukiosta, vielä harvempi sinne eksyy. Tähti itse on käynyt paikalla kerran. Silloinkin pyydettynä Satakunnan Kansaan otettuja kuvia varten. Ässien vuoden 2013 mestaruus sai jäähallin viereen Voiton kiven. Kulttuuriyhdistys Rapajöötin hyvä idea ja hanke eivät tuntuneet herättävän suuria intohimoja kaupungin tai Ässien päättäjissä. Voiton kivi onnistuttiin lähes piilottamaan metsän siimekseen. Reposaarelainen painin olympiamitalisti Kelpo Gröndahl sai puolestaan vuoden 2008 loma-asuntomessuilla muistolaatan ja nimikkoalueen Kelponpuiston. Porin kaupungintalolla juhlistettiin Kaarlo Kangasniemen olympiavoiton 50-vuotispäivää syksyllä 2018. Kulta-Kallesta kirjaa kirjoittanut Seppo Heiskari ehdotti tien tai kadunpätkän nimeämistä olympiavoittajan kunniaksi. – Meillä on vielä parempi idea! kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen huudahti vastaukseksi. Idea on ilmeisesti yhä muhimassa. Seuraava porilaisen urheilijan mukaan nimetty katu tullee Las Vegasiin. Uuden kaupunginosan kadut on tarkoitus nimetä Stanley Cupin finaaleihin 2018 selviytyneen NHL-joukkueen jäsenten mukaan. Kasinokaupungissa voi tulevaisuudessa tepastella Erik Haula Courtilla. Pori esitteli viime keväänä urheilukeskuksen alueen monipuolista yleissuunnitelmaa palloilu- sekä luistelu- ja jääpallohalleineen. Urheilukeskus tarjoaisi huomattavasti asuntomessualuetta luontevamman paikan tuoda esiin porilaista urheiluhistoriaa. Jos suunnitelma joskus toteutuisi, uudesta uljaasta urheilukeskuksesta löytyisi katuja, puistoja ja pelikenttiä monelle legendalle. Jäähallille voisi nousta vaikkapa Ison Mustan katua pitkin. Korona niisti yleissuunnitelman ensimmäisetkin vaiheet toistaiseksi karanteeniin, mutta toivottavasti vain hetkeksi. Paras tapa menneisyyden voittajien kunnioittamiseen on kuitenkin mahdollistaa uusien voittajien syntyminen. Siihen ei tarvita patsaita, vaan kunnossa olevat urheilupaikat.