Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Raumalla jatkaa virkakaupunginjohtaja – pormestarimalli hylättiin

Seuraajan valinta Rauman kaupunginjohtaja Kari Koskelle on saatu käyntiin virkavaalia valmistelevassa toimikunnassa. Ensimmäisessä kokouksessaan toimikunta asetti ensimmäiset linjaukset kaupungin ykkösvirkamiehen valinnassa. Pormestarimallia ei Raumalle ole tulossa, vaan pohjaesityksenä on virkasuhteisen kaupunginjohtajan valinta. Valintatoimikunnan ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorven (sd.) mukaan toimikunnassa keskusteltiin myös pormestarimallista, mutta valmistelua jatketaan nykyisen kaupunginjohtajamallin pohjalta. Kuntalain muutos vuodelta 2006 mahdollisti vaihtoehtona ns. pormestarimallin, jonka mukaan kunnanjohtajaksi voidaan valita luottamushenkilö erikseen päätettäväksi toimikaudeksi. Uutta kaupunginjohtajaa valitaan Raumalle perusteellisella valmistelulla ja kuulemismenettelyllä. Toimikunnan tehtävänä on määritellä muun muassa kaupunginjohtajan pätevyysvaatimukset, virkasuhteen kesto, kaupunginjohtajan muut kuin laissa ja hallintosäännössä määrätyt tehtävät ja palkkaus sekä valmistella sidosryhmien kuulemiset. Kaupunginjohtajan valinnassa huomioidaan toimintaympäristön lisäksi kaupunkiorganisaation tarpeet sekä strategiset tavoitteet. Ennen hakumenettelyä toimikunta kuulee valtuustoryhmiä, jotta luottamushenkilöt voivat muodostaa yhtenevän näkemyksen siitä, millaisen johtajan Rauman kaupunki tarvitsee. − Olemme hakemassa kaupungille organisaation tärkeintä henkilöä. Siksi on erittäin tarpeellista kuulla etukäteen poliittisia ryhmiä. Keskustelemme myös toimialajohtajien sekä mahdollisesti muiden viranhaltijoiden ja sidosryhmien kanssa, Kalle Leppikorpi toteaa kaupungin tiedotteessa. Kaupunginjohtajan valintaprosessissa ulkopuolisena konsulttina toimii Mercuri Urval Oy. Lopullisen päätöksen kaupunginjohtajan valinnasta tekee kaupunginvaltuusto.