Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Otavankadun drive-in -testauspisteelle haetaan jo uutta paikkaa – liikenneturvallisuus vaarassa, näyte joka neljäs minuutti

Porin Otavankadulla drive in -teltassa otettiin tämän viikon maanantaina koronanäyte aukioloaikana noin joka neljäs minuutti. Kun pyrkimysten mukaan näytteenottojen määrä vielä lisääntyy koko ajan, alkavat liikennemäärät tontilla olla melkoisia. Uusi näytteenottopiste on ollut auki vasta runsaan viikon. Heti ensimmäisen viikon aikana herättiin huomaamaan, että liikennemäärä tontilla aiheuttaa haasteita. – Samaan aikaan tontilla saattaa liikkua tavarantoimittajien ja esimerkiksi pesuloiden autoja. Lisäksi paikalle ajaa autoilijoita infektiovastaanotolle, ja nämä etsivät parkkipaikkaa, terveys- ja sosiaalipalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto kertoo. Hän muistuttaa, että vaikka teltta on nimensä mukaan sisään ajettava, sinne ajetaan myös kaksipyöräisillä ja jopa jalan kulkien. Uutta paikkaa etsitään kuumeisesti Koiviston mukaan Maantiekatu 31:n alueelta. Koronanäytepisteen pystyttäminen ei ole ihan yksinkertainen juttu, sillä samoilla sijoilla toimii yleensä myös muita terveydenhoidon yksiköitä. Puhdas työ ja infektiotyö eivät saa kohdata. Tämän vuoksi jouduttiin jättämään Herralahdenraitilla sijainnut näytteenottopiste, sillä Itä-Porin palvelut haluttiin saattaa normaalitilaan. Maantiekadulle sijoitetut Itä-Porin väistötilat otettiin niin ikään tauolta niiden koronaa edeltävään normaalikäyttöön.