Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Mittasuhteet on muistettava ilmastonmuutoksessa – sitä ei ratkaista punaisen lihan syönnin ja maidon juonnin kieltämisellä

Ilmaston lämpenemisestä on puhuttu jo jonkin aikaa ja tähän tapahtumassa olevaan ilmiöön on tarjottu myös erilaisia ratkaisuja. Valitettavasti on keskitytty aivan lillukan varsiin ja esitetty yksipuolisia totuuksia. Ratkaisujen pitää ensisijaisesti keskittyä niihin lähteisiin, jotka tuottavat eniten hiilidioksidia. Tehtävän mittaluokan hahmottamiseksi on hyvä muistaa, että tänä päivänäkin öljy, kivihiili, maakaasu ja turve kattavat 80 prosenttia energian tuotannosta. Kaikki Euroopan maat eivät ole samalla tavoin sitoutuneet hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. On syytä tuoda esille, että Puolaan ollaan parhaillaan vielä rakentamassa uutta hiilivoimalaa, jonka vuotuiset päästöt ovat lähes puolet Suomen samaan aikaan syntyvistä päästöistä. Meidän ei ole tietenkään syytä väheksyä niitä toimenpiteitä, joita eri elämän alueilla tehdään, mutta se, että punaisen lihan kulutus on nostettu tikun nokkaan, pitää suhteuttaa siitä saataviin säästöihin päästöissä. Ilmaston lämpenemiseen liittyvät toimenpiteet muistuttavat surullisella tavalla jo aikoinaan kansakoulussa kuultua tarinaa hölmöläisestä, joka halkokuormaa tehdessään ajatteli, että kun se hevonen jaksaa tuon halon vetää niin se jaksaa tämänkin. Kun lopulta kävi niin, ettei hevonen jaksanutkaan vetää sitä kuormaa, niin purettaessa ajatus oli, että kun se ei jaksa tuota vetää, niin ei tätäkään. Jospa edellä kerrottu olisikin vain tarinaa, mutta kun se on aivan tätä päivää. Punaisen lihan syönnin ja maidon juonnin kieltämisellä ei ratkaista ilmastonmuutosta. Sitä paitsi lehmien laiduntamisella on ollut ja on myös luontoa monipuolistava vaikutus. Tunnettu tosiasia on, että esimerkiksi kottaraiset ovat hävinneet maisemasta suunnilleen samaa tahtia kuin lehmät ovat kadonneet pelloilta. Karjan katoaminen on sikäli kohtalokasta, että kun tämän ensi huuman jälkeen huomataan, että näistä eläimistä on myös monin tavoin hyötyä luonnolle, ei tämän maatalouden haaran elvyttäminen ole mitenkään itsestään selvää. Lehmien pitäminen on ollut ja on vastakin suurelta osin elämänmuoto, johon pitää oppia ja sopeutua. Se ei ole mitään määrätunteihin perustuvaa toimisto- tai tehdastyötä. On siis entistä tarmokkaammin ja tehokkaammin tukeuduttava puhtaisiin energiamuotoihin kuten aurinko- ja tuulivoimaan. Näiden tutkimustyöhön on myös panostettava voimakkaammin. Tähän samaan kategoriaan on luettava myös atomienergia ja soveltuvin osin uusiutuva bioenergia. Jukka Kuusisto sihteeri Keskustan Rauman kunnallisjärjestö ry