Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Tänään pelataan erityislatauksella maustettu Metroderby – katkaiseeko ärsytetty FC Honka HJK:n voittoputken?

Päivän kiinnostavin peli HJK–FC Honka-peleissä on normaalistikin oma virityksensä, mutta tällä kertaa latinkia on jopa normaalia enemmän ottelun hieman erikoisten lähtökohtien takia. HJK aloitti kauden surkeasti ja päätyi vaihtamaan valmentajaa toukokuun lopussa. Tuolloin puikkoihin tullut Toni Koskela on onnistunut kahdessa ensimmäisessä pelissään johtamaan HJK:n voittoihin. Etenkin jälkimmäisessä 1–0-vierasvoitossa RoPS:sta HJK oli pelillisesti jo selvästi aikaisempaa parempi. En näe syitä nousujohteisen trendin katkeamiselle. FC Honka tulee tähän peliin puolestaan taatusti ladattuna, sillä sen edellinen ottelu päättyi 0–1-kotitappioon sarjan häntäheikille KPV:lle. Veikkausliigasta kannattaa tällä kaudella ainakin tässä vaiheessa tehdä sellainen yleishavainto, että sarja on hyvin tasainen. Ensimmäisen ja kymmenennen joukkueen välinen ero on sarjataulukossa vain kuusi (!) pistettä. Tässäkin ottelussa sijoilta neljä ja viisi peliin lähtevillä joukkueilla on kummallakin periaatteessa mahdollisuus nousta voitolla sarjakärkeen. Vedonlyönnillisesti HJK:n kerroin on markkinoilla ollut laskussa ja Veikkauksen 1,90 tarjous alkaa jo olla varsin kilpailukykyinen. Myös runsasmaalisuuden kerroin on laskusuunnassa, mutta itse en välttämättä usko tästä muodostuvan mitään maalijuhlaa. Ottelu alkaa kello 18.30. Päivän paras vetovihje Keskiviikon paras pitkävetohaku löytyy Ykkösen ottelusta TPV–FC Haka. Sekä TPV että FC Haka ovat molemmat olleet viime otteluissaan niin tiiviitä ja vähämaalisia, että tässä paikalliskohtaamisessakin alle 2,5 maalia nousee lähelle pelikelpoista kohteen 7330 1,75 kertoimella. FC Hakalta odotettiin ennen kauttakin menestystä tämän kauden Ykkösessä, mutta silti saldo 7–2–0 maalit 21–5 yhdeksän pelin jälkeen on kova suoritus. Kotonaan Haka on kunnostautunut hyökkäyspelillään ja maalintekovoimallaan. Vieraissa joukkue on ollut enemmän mallia "puolustus pitää". Hakalle on neljässä matkapelissä tehty vain yksi maali (!). TPV on vastaavasti ollut sekä kotivahva että vähämaalinen Tammelassa (saldo 2–2–1 maalit 3–4). Kun kauden ensimmäinen keskinäinenkin päättyi Tehtiksellä 1–0 Hakalle, voi tästä pelistä perustellusti odotella tiukkaa ja todennäköisesti myös vähämaalista vääntöä. Ottelu alkaa kello 18.30. Päivän pelit: Ei pelejä. Päivän pelien vuoden kokonaissaldo: 54/103, palautusprosentti 97%