Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Poliisi aloitti esitutkinnan: Yksi viranhaltija epäiltynä rikoksista Katri Kulmunin viestintä­koulutukseen liittyen

Yksi viranhaltija on epäiltynä tällä hetkellä liittyen Katri Kulmunin (kesk.) viestintäkoulutuksen hankintoihin, tiedottaa Helsingin poliisi. Helsingin poliisilaitos on saanut päätökseen työ- ja elinkeinoministeriön sekä valtiovarainministeriön viestintäkoulutushankintoihin liittyvän esiselvityksen. Koulutushankinnoista tehtiin poliisille useita tutkintapyyntöjä. – Esiselvityksen perusteella asiassa on syytä epäillä rikosta, ja poliisi aloittaa esitutkinnan. Epäiltynä on tällä hetkellä yksi virkamies, joka on esiselvityksen perusteella laajasti osallistunut koulutushankintoihin. Esiselvityksen perusteella asiassa on syytä epäillä petosta ja virkavelvollisuuden rikkomista, kertoo esiselvityksen tehnyt rikoskomisario Teemu Jokinen tiedotteessa. Poliisi korostaa tiedotteessa, että kyseessä on vasta rikosprosessin ensimmäinen vaihe eli rikosepäily. Esiselvityksessä löytyi kuitenkin konkreettiset perusteet esitutkinnan aloittamiselle. Tapauksessa on kyse viestintäkoulutuksesta syntyneestä keskustelusta, joka johti Kulmunin eroon valtiovarainministerin paikalta. Kulmuni erosi 5. kesäkuuta. Erotessaan Kulmuni sanoi harjoitelleensa ministeriöiden maksamissa koulutuksissa myös puoluekokouspuhetta. Hänen mukaansa harjoituksissa ei olisi pitänyt olla osioita, jotka liittyivät puoluejohtajan tehtävään. Viestintätoimisto Tekir laskutti Kulmunin valmennuksista kaikkiaan 45 325 euroa, ja laskun maksoivat työ- ja elinkeinoministeriö sekä valtiovarainministeriö. Ennen eroaan Kulmuni kertoi maksavansa rahat takaisin. Aiemmin kesäkuussa työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) sisäinen tarkastus suositteli, että ministeriö ryhtyy jatkotoimiin Kulmunin viestintäkoulutusten laskutuksessa ja palveluiden tilaamisessa ilmenneiden epäselvyyksien vuoksi.