Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Oikeasti välittävä vanhustyö kuuntelee ikääntyvän ääntä

Olen aikaisemmalta koulutukseltani lähihoitaja ja omaan noin 14 vuoden kokemuksen vanhustyöstä. Opiskelen tällä hetkellä geronomiksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Toisena vaihtoehtona minulla olivat sosionomiopinnot. Pidin alusta asti selvänä, että haluan jatkaa nimenomaan vanhussektorilla, missä voin uusien opintojeni kautta laajentaa osaamistani ja työskentelymahdollisuuksiani. Geronomi erikoistuu suoraan vanhustyöhön, mutta saman alan valitseva sosionomi hallitsee käytännössä yhtä lailla kyseiset työtehtävät. Miksi itse suosittelisin vanhustyön vaihtoehtoa uusille opiskelijoille? Vanhustyön merkitys yhteiskunnassamme kasvaa koko ajan johtuen väestön vanhenemisesta sekä sen asettamista haasteista ja mahdollisuuksista yhteiskunnalle. Toimiessamme välittävästi yhteistyössä ikäihmisten kanssa, meillä on mahdollisuus tukea arvokasta ikääntymistä niin kotioloissa kuin myös kevyemmän asumisen ja tehostetun palveluasumisen piirissä. Vanhustyön valitseva geronomi tai sosionomi omaavat perusopintojensa kautta laajaa tietomäärää yhteiskunnan eri osa-alueista. Sosiaali- ja terveysala kärsii myös vanhustenhoidossa työvoimapulasta, eivätkä monet alaa harkitsevat nuoret koe sitä houkuttelevana. Valitettavasti julkisuudessa käytävä keskustelu ei usein anna mairittelevaa kuvaa vanhustyön tilasta maassamme. Erityisesti yksityisen vanhustenhoidon uudehkot valtakunnalliset toimijat ovat olleet esillä. Yksityisen palveluasumisen tarjonta on laajentunut huomattavasti viimeisen 20 vuoden aikana. Se on samalla vastannut sekä kasvavan väestöryhmän tarpeisiin että muuttanut alalla olevaa kilpailua asiakkaista ja voitontavoittelusta. Toisaalta keskustellessa hoitajamitoituksen nostamisesta tehostetussa palveluasumisessa unohdetaan helposti kotihoidon tarpeet. Tänä päivänä ikäihmiset asuvat entistä pidempään omassa kodissaan, mikä tarkoittaa samalla myös aiempaa huonokuntoisempia hoidettavia kotihoidossa usein haastavissakin olosuhteissa. Kuitenkin yleistämisen vaara tulee esiin keskustelussa siinä, kun kysytään hoidetaanko ikäihmiset hyvin tehostetussa palveluasumisessa ja kotihoidossa. Vastaus on, että usein hoidetaan, mutta riittävän hyvän hoidon toteutumisen määritelmää on pohdittava erikseen jokaisen hoitavan tahon ja hoidettavan kohdalla. Jokainen ulkopuolista apua tarvitseva ikäihminenhän on aina oma arvokas yksilönsä. Tästä lähtökohdasta meidän pitäisi harkita hyvän hoidon suunnittelua ja toteutusta, eikä siitä mihin yhteiskunta voi taloudellisia resurssejaan sijoittaa. Ikäihmisen kanssa keskustellessa meillä on oikeus toisaalta antaa niin aikaa kanssaihmisellemme, kuin myös oppia aiemmin eletystä elämästä. Ikäihmisten parissa työskennellessä suurimpia rikkauksia onkin nimenomaan toisen henkilön eletyn elämän läpikäyminen. Historian ja yhteiskunnallisten muutosten kokemuksen kuuleminen antaa meille sellaista heijastettavaa näkökulmaa, mitä voimme hyödyntää omassa työssämme vanhussektorilla. Vanhustyön ammattilaisen tehtävänä on saada kuuluviin juuri se ääni toisessa ihmisessä, joka jää usein ikääntyessä heikommalle. Toivommehan me itsekin vanhempina saavamme oman äänemme kuuluviin, olimmepa kuinka vanhoja ja heikkoja tahansa. Tällöin emme halua kuulla olevamme vain taloudellinen rasite yhteiskunnalle, vaan suuri innostuksen ja ideoiden lähde kehittävän vanhustyön parissa. Sitä ikäihmiset todella ovat. Petteri Ramstedt Kirjoittaja on Samkin geronomiopiskelija Porista.