Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Satakuntalainen isä avautuu kamppailusta tyttärensä syömishäiriötä vastaan: ”Tyttäreni olisi tarvinnut apua, kun hänellä oli siihen vielä motivaatiota”

Minun tyttäreni on joka päivä yhä suuremmassa hengenvaarassa. Hänellä on pitkään jatkunut syömishäiriö. Takana on monta sairaalajaksoa. Tutuiksi ovat tulleet Harjavallan nuorisopsykiatrian osasto ja Porin nuorisopsykiatrian päiväosasto. Tyttäreni täytettyä keväällä 18 vuotta hänen hoitojaksonsa Porin nuorisopsykiatrian päiväosastolla tuli päätökseen. Viimeisessä kokouksessa esille tuli hoitotahto, eli potilas voi antaa luvan tehdä puolestaan päätöksiä, jos hän ei siihen kykene. Otimme esille kaikki tulevat suunnitelmat: ravitsemusterapeutin käynnit, luuntiheyden mittaukset. Sovittiin päivämääriä ja tapahtumia. Puhuimme, miten psykoterapia pitäisi aloittaa mahdollisimman pian. Olin tätä jo aiemmin ehdottanut edellisen hoitojakson päätteeksi, kun toipuminen oli päässyt alkuun. Minua ei kuunneltu. Minusta olisi ollut tärkeää, että tyttäreni olisi saanut ammattiapua henkiseen puoleensa. Tätä ei nähty tarpeelliseksi, vaan toivotettiin onnea ja koita syödä, kuten olet hoidossa opetellut. Näin edellisen hoitojakson päätteeksi. Kaiken seurauksena paino laski hoitojakson jälkeen taas kesällä ja uusi hoitokierre oli valmis alkavaksi. Äskettäin päättyi kolmen vuoden jälkeen hoitaminen nuoriso-osastolla. Psykoterapia piti aloittaa, mutta emme saaneet lausuntoa lääkäriltä terapian aloittamiseksi, kun tyttäreni ei suostunut säännöllisiin punnituksiin. Suhtautuminen punnituksiin olisi varmasti muuttunut terapian myötä. Tyttäreni paino oli hoidon päätyttyä kehittynyt – ei liian hyvin, mutta kasvavalla trendillä. Nyt tyttö on laihtunut joka päivä ja pian on saavutettu hengenvaarallinen tilanne. En tiedä, haluaako tyttäreni edes aloittaa terapiaa enää, vaikka terapeutti lupasi pitää paikkaa hänelle kesäkuun alkuun asti. Tyttäreni kävi äskettäin luonani ja näytti elokuvan, jossa käsiteltiin nuorten mielenhäiriöitä. Minulle se oli hätähuuto isälle – auta isä. En tiedä, miten auttaisin. Voin maksaa psykoterapian ja Kelaltakin saisi tukea. Esteenä on se, että tyttäreni ei saanut lähetettä psykoterapiaan, joka olisi auttanut häntä. Mielenhäiriö on vika mielessä ja ymmärrän, että pitää olla fyysisesti kunnossa, jotta terapia voidaan aloittaa. Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä, mieli voi olla vahvempi kuin fysiikka. Siksi en ymmärrä, että mielenhäiriön hoitoa ei voitu aloittaa, kun paino oli lähes kunnossa, mutta mikä tärkeintä, tyttäreni olisi ollut mielellään aloittamassa terapiaistunnot. Hän näki itsekin valoa tunnelin päässä ja alun paranemiselle. Nuoret haluaisivat varmasti apua mielenterveysongelmiinsa. He eivät vaan ehkä osaa pyytää sitä, eivätkä osaa puhua meille vanhemmille asioista siten kuin itse tuntevat. Aina ei nuoren paranemisen esteenä ole omat vanhemmat, eikä ystävien puute. Suomessa byrokratialla ja standardoidulla käytännöllä näyttää olevan suurempi merkitys kuin nuorten yksilöllisillä tarpeilla. Kun ihmisellä on paha olo sisällä, hän tarvitsee parhaat asiantuntijat selvitäkseen hengissä. Vanhempien osaaminen ei riitä, kun lapsen hätä on suurin. En tiedä, miten jatkaisin tätä kirjoitusta, sillä en pysty kuvaamaan kaikkia niitä riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunteita, joita tyttäreni tilanne minussa herättää. Minä ottaisin kaiken avun vastaan, jonka voisin täysi-ikäisen tytön isänä saada ja välittäisin sen tyttärelleni. En tiedä, ottaisiko tyttäreni enää sitä vastaan. Sairaus yrittää työntää tytärtäni yhä kauemmas luotani. Haluan tyttäreni takaisin elämääni. En halua luopua hänestä, kun meillä olisi yhteistä elämää edessä vielä vuosikymmeniä. Tyttäreni on fiksu, empaattinen, tunnollinen ja hänellä on kaunis sielu. Haluan kertoa hänelle, että hän riittää omana itsenään, virheitä ei tarvitse pelätä – ne ovat oppimisen paikka, kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla. Joka ilta rukoilen, että ihana tyttäreni saisi jostain voimia ja motivaatiota aloittaakseen syömisen ja parantuakseen. Voin myös kertoa hänelle, että hän on riittävä omana itsenään ja että rakastan häntä. Tiedän, että se ei kuitenkaan riitä hänelle, sillä syömishäiriö on hänessä voimakas ja vastustaa kaikkea paranemista. Syömishäiriö ei kuuntele minua. Tyttäreni olisi tarvinnut apua, kun hänellä oli siihen vielä motivaatiota. Rukoilen hänen puolestaan tänäänkin, ja joka ilta tästä eteenpäin. Rakastamme sinua tyttäreni. Neuvoton isä Satakunta Tämä kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä henkilöiden yksityisyyden suojelemiseksi.