Ladataan
Pääaiheet Verokone 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Onnistuuko Brasilia vihdoin myös Paraguayta vastaan?

Torstain ykkösottelu pelataan maapallon toisella puolella Brasiliassa, kun jalkapallon Copa American mestaruutta kotimaisemissa hakeva Brasilia kohtaa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Paraguayn. Päivän kiinnostavin peli Brasilia lähti kisoihin selvänä ykkössuosikkina ja on kantanut suosikinviittaa kunniakkaasti harteillaan. Joukkue on tehnyt turnauksen eniten maaleja ja luonut eniten maalipaikkoja, myös maalipaikkojen laatu on ollut usein hyvää, sillä vedot ovat lähteneet lähes poikkeuksetta hyviltä vetosektoreilta. Timanttisen hyökkäystyöskentelyn ohella myös puolustuspelaaminen on ollut silmiä hivelevää. Brasiliaa vastaan on luotu turnauksen vähiten maalipaikkoja, eikä yksikään vastustaja ole onnistunut vielä tekemään maalia keltapaitoja vastaan. Paraguayn turnaus ei ole sujunut yhtä iloisesti ja jatkopaikkakin aukesi vasta paremman maalieron turvin. ”Los Guaraníes” tasasi alkulohkossa pisteet Argentiinan ja Qatarin kanssa, sekä hävisi selityksettä Kolumbialle. Suurimmat ongelmat ovat olleet puolustuspäässä, jossa vastustajalla on ollut usein liian helppo työ murtautua raitapaitojen rangaistusalueen sisään. Paraguay on ollut viime vuosien Copa America -turnauksissa ikävä vastustaja Brasilialle, sillä brasilialaisten mestaruushaaveet ovat kaatuneet kahdessa viime turnauksessa juuri Paraguayta vastaan. Molemmilla kerroilla kohtaaminen on tapahtunut vieläpä samassa puolivälierävaiheessa kuin nyt. Synkästä historiasta huolimatta Brasilia lähtee pudotuspeliin kiistattomana suosikkina ja kaikki muu kuin kotivoitto tulisi jättipommina. Veikkauksen kertoimet ovat hyvin kohdillaan, eikä ottelusta valitettavasti löydy vedonlyönnillistä mielenkiintoa. Päivän paras vetovihje Vedonlyönnillisesti päivän kiinnostavin kohde löytyy Afrikan mestaruusturnauksesta, jossa kisojen suosikkiviisikkoon lukeutuvat Senegal ja Algeria iskevät yhteen. Molemmat joukkueet ovat tällä hetkellä hurjassa vireessä. Senegal on seitsemän ottelun voittoputkessa, joista peräti kuudesti vastustaja on jätetty nollille. Myös Algerian kunto on rautaa, sillä joukkue ei ole hävinnyt niin ikään seitsemään viimeiseen otteluun. Myös molempien joukkueiden avausottelut sujuivat ilman murheita. Senegal hoiti oman ottelun nimiinsä Tansaniaa vastaan upealla esityksellä. Tansania ei saanut ottelussa yhtään laukausta Senegalin maalia kohti, kun taas Aishi Manula joutui venymään pallon eteen Tansanian maalinsuulla peräti kymmenen kertaa. Hyökkäyspäähän on hyvästä startista huolimatta odotettavissa parannusta, kun Sadio Mane tekee AFCON 2019 -debyytin ottelussa Algeriaa vastaan. Myös Algeria oli omassa kisa-avauksessaan erinomainen ja voitti Kenian selityksettä. Senegalin kassarin tavoin myös Algerian maalivahti jäi ottelussa ilman torjuntoja. Algerian viime vuosien hienosta kehityskaaresta huolimatta arvostan Senegalin edelleen selvästi Algeriaa paremmaksi joukkueeksi. Senegal ei ole viime vuosina kyennyt tasonsa mukaisiin suorituksiin Afrikan kisoissa, sillä edellisestä – ja samalla ainoasta – finaalipaikasta on kulunut jo 17 vuotta aikaa. Siitäkin huolimatta joukkue on rankattu Fifan rankingissa Afrikan maista korkeimmalle. Veikkaus tarjoaa Senegalin voitosta kertoimen 1,98, joka poimitaan lapulle (kohde 8829). Päivän muut pelit Norja N – Englanti N 1 (kohde 3823, kerroin 3,95)