Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Taloyhtiön osakas, valvo omia etujasi ja isännöitsijän työtä

Nyt keväällä jälleen päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä taloyhtiön hallitukselle ja isännöitsijälle. Kokous saatetaan järjestää tilassa, jossa kaikki eivät edes mahdu paikalle ja kuulemisenkin kanssa on vaikeuksia. Kiireeseen vedoten esimerkiksi oikeutta tulla kuulluksi rajoitetaan. Jos haluat kysellä asioita, jotka ovat mielestäsi hyvä saada selvitetyiksi, asia sivuutetaan kiireellä ja vedotaan tili-ja toiminnatarkastajien tekemiin tarkastuskertomuksiin, jotka tehdään tarkastajille toimitettujen tositteiden perusteella. Osa ihmisistä saattaa jopa leimata sinut häiriköksi. Osakkaat valitsevat taloyhtiölle hallituksen, joka keskuudessaan valitsee hallituksen puheenjohtajan. Hallitus palkkaa isännöitsijän, isännöitsijä voi erota, hallitus voi erottaa isännöitsijän. Isännöitsijä valmistelee asioita ja esittää vaihtoehtoja hallitukselle, jonka pitäisi päättää asioista osakkaiden etua ajatellen. Mutta tilanteessa, jossa isännöitsijä valmistelee asiat hallitukselle, saattaa isännöitsijä ensin pyytää tarjouksia urakoitsijoilta. Edullisemmat tarjoukset saattavat kuitenkin mystisesti hävitä jonnekin tai ovat "puutteellisia". Näin ollen isännöitsijä voi esittää hallitukselle vain oman ehdotuksensa, joka saattaa olla paljonkin kalliimpi. Tällainen tilanne voi muodostua esimerkiksi, kun autotalliosakkeet muutetaan hallintaoikeuksiksi, rahaa kerätään tilille, josta katetaan korjauskuluja. Jos kuvitteellisena esimerkkinä hankitaan uudet peltikatot autotalleihin tai vaihtoehtona vanhat peltikatot korjausmaalataan 10 prosenttia kalliimmalla hinnalla, silti otetaan kalliimpi huoltomaalaus ja saatetaan veloittaa myös valvontamaksuja asiaan liittyen. Eihän kukaan näin tekisi, eihän? Jos isännöitsijällä on vaikka kolme identtistä taloyhtiötä hoidettavana, kuvio on helppo toistaa hallitusten seuraten toistaan. Toteutuuko osakkaan etu näin? Mitä tästä seuraa? Kohonneet kustannukset, eivätkä urakoitsijatkaan enää tarjoa työpalveluksiaan, koska se koetaan turhauttavaksi. Tällöin isännöitsijä pääsee ohjailemaan päätöksentekoa ja hallituksen on helppo kiireessä tehdä päätös, kun asia on valmiiksi valmisteltu. Hallitukseen ei saada henkilöitä, jotka ovat omalla kohdallaan jo todenneet vaikuttamisen mahdottomuuden. Joskus saattaa myös asuntokauppaa tehdessä isännöitsijän todistuksessa allekirjoituksena oleva nimi vaikuttaa, että toteutuuko kauppa vai ei. Tämä kirjoitus ei ole moite isännöitsijöitä kohtaan, jotka osaavat asiansa ja ajattelevat työnantajansa etua, tässä tapauksessa asuntoyhtiön osakasta. Tämä on sinulle osakas, jotta valvoisit etujasi sekä hiljaistenkin etuja, jotka puivat nyrkkiä käsi selän takana, heidän mielipiteitään kunnioittaen. Pekka Lindholm Pori