Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Ringa Ropo näkee tyttäressään paljon omia piirteitään – Ella Junnilan yksi lause sai äidinkin haukkomaan henkeään: ”Ajattelin, että ei hitsi!”

194 senttimetriä korkeutta, jolla syntyi Suomen ennätys ja Dohan MM-rajan rikkominen. Paavo Nurmi Gamesin korkeushyppykilpailun voittanut suoritus oli jättipotti 20-vuotiaalle Ella Junnilalle . Ennätyshyppynsä jälkeen Junnila kiiruhti katsomon reunalle ja hyppäsi tunteikkaaseen halaukseen äitinsä Ringa Ropon kanssa. Hetki oli varsin ikimuistoinen, kahden Suomen ennätyksen haltijan halatessa. Entinen pituushyppääjä pitää hallussaan vieläkin SE:tä lajissaan, 29 vuoden jälkeen. Ropo toteaa Iltalehdelle olevansa ylpeän lisäksi sen verran ”pragmaattinen tyyppi”, ettei ennätyshyppy sokaise illan kokonaisuutta. Turun kilpailu ei ollut hänen tyttärelleen kovin helppo. – Kisa oli kuitenkin siinä suhteessa Ellalle hankala, että hypyt eivät tulleet aivan helposti. Ne olivat hieman hakusessa, vaikka lopputulos olikin näin hieno. SE-hyppy tuli lopulta vasta 13. kisahypyllä, joiden alle tuli vielä kaikki kilpailua valmistaneet lämmittelyhypyt, Ropo arvioi. Haastavan kisan äiti kuitenkin katsoo tyttärelleen vain hyväksi, kun lopetus oli näinkin huima. – Lopputulos oli kuitenkin Ellalle iso juttu. Kun urheilija joutuu käymään pään sisällään pitkän työn suoritustensa kuntoon saamiseksi, on kyseessä raskas prosessi. Tämä toi hänelle kuitenkin sen prosessin osalta paljon hyviä ”harjoitushyppyjä” alle. Kun jatkossa asiat onnistuvat paremmin ja onneakin on matkassa, on hänelle mahdollisuudet mihin vaan, hän arvioi. – Aiempi kisa Lahdessa varmasti harmitti, varsinkin kun tietää kuinka hankala se oli. Tuollaiset takaiskut eivät kuitenkaan haittaa häntä. Vaikka hänellä on varmasti vielä tekemistä, niin hän on kunnossa. Hän ei ole valmis, vaan potentiaalia on vielä parempaan. Ne kaksi metriä Potentiaalia on. Uskoa itseen löytyy myös, ansaitusti. Junnilan tavoitekin on selkeä. Hän on jo useaan otteeseen sanonut ääneen haluavansa olla ensimmäinen kaksi metriä ylittänyt suomalaisnainen. – Kyllä minä uskon siihen. Ja uskon myös, että silloin kun se tapahtuu, se ei tule riittämään Ellalle, Ropo sanoo. Vaikka Junnila onkin kertonut selkeän tavoitteensa jo monta kertaa, sanoi hän sen äitinsä mukaan ääneen vasta pari vuotta sitten. – Hän sanoi sen ensimmäisen kerran ääneen haastattelussa kaksi vuotta sitten. Sitten kun itse luin sen hänen lauseensa , oli se paljon vahvempi statement , äiti kertoo. – Se oli sellainen hetki, jolloin ajattelin, että ei hitsi! Viime kesä oli jo hyvä esimerkki siitä Ellan tavoitteellisuudesta. Hän sanoi suoraan, että hän haluaa hypätä EM-kisoissa ja teki sen. Minäkin olen ollut itse todella päämäärätietoinen omista tavoitteistani, mutta tunnistan sen puolen Ellasta vielä vahvemmin. Olen todella iloinen siitä, Ropo pohtii. Tampereen Pyrintöä edustava Junnila nousi tiistaina hyppäämällä SE:llään maailman tämän kauden tilastossa jaetulla kahdeksannelle sijalle. Listan kärkitulos on kokeneen venäläisen Anna Tshitserovan 200.