Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Sote-ruumista aletaan elvyttää

Hallituksen vaihtumisen jälkeinen aikalisä Satakunnan sote-valmistelussa on nyt vihelletty poikki. Tänään torstaina kokoontuvat maakunnan poliittiset piirijärjestöt ottamaan uusia askelmerkkejä. Kahvia ja kampaviinereitä nautitaan Satakuntaliiton suojissa. Ryhmitys poliittisella pelikentällä on sitten viime tapaamisen hieman muuttunut. Kokoomuksen siirtyminen opposition rosteriin saattaa näkyä haikailuna aikaan ennen katkeraa soten sulamista. Maakunnan kuntajohtajilla on ollut havaittavissa jonkinasteisia rytmihäiriöitä, joiden aiheuttajaksi on paljastunut poliitikkojen halu olla Satasoten ohjaksissa. Piirijärjestöjen puuhasteluun suhtaudutaan tietyllä varauksella. Tämän päivän tapaamisesta ei varmaan tulla ulos suurilla otsikoilla. Hallitusohjelmassa rastit on jo merkitty maastoon. Maakuntapääkaupunki Pori kerää marraskuun 4. päivä yhteen Satakunnan kuntien ja kuntayhtymien poliittista johtoa sekä sote-virkamiehiä. Tavoitteena on puhaltaa henkeä Satasoten valmistelun pikaiseen jatkamiseen. Kuntia kuulustellaan, minkälaisesta kokonaisuudesta ne haluavat itsensä löytää. Paljon käyttökelpoista pohjatyötä on jo tehty edellisen sote-kyhäelmän aikana, joten takaisin lähtöviivalle ei tarvitse ryhmittyä. Valtion kukkarosta olisi vielä tänä vuonna jaossa 250 miljoonaa euroa vanhan lainsäädännön mukaista rahaa. Sitä voivat hakea maakunta, sairaanhoitopiiri tai kuntayhtymä, ei yksittäinen kunta. Uhkana on sekamelska, jos kaikki tahot lähtevät erikseen liikkeelle omine intresseineen. Satakunta tarvitsisi nyt sitä tyyntä kyntäjää, joka sanoisi, mihin jyvät kylvetään, kun niitä on tarjolla. Katseet kääntyvät maakunnan omaan ministeriin. Viimeistään marraskuun tilaisuudessa Krista Kiuru (sd) varmaan evästää, missä valtion mielestä olisi hedelmällisin maaperä, ja kenen rattaille siemenet lastataan. Olen antanut itseni ymmärtää, että ainakin maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilällä on tähän selkeä visio. Hän pitää palkanmaksajaansa parhaana tahona, koska se ei ole tässä itse toimijana. Kohta piirrellään uusia luonnoksia maakunnan palvelukartasta. Tilastokeskuksen tuore ennuste väestönkehityksestä havahduttaa tarkastelemaan tulevan sote-kentän pesävälejä hiukan uudella ajatuksella. Ikäihmisten suhteellinen määrä kasvaa eniten siellä, mistä palveluja ensimmäiseksi haluttaisiin karsia. Sotessa ei nyt pidä hirttäytyä terveyskeskusverkkoon vaan säilyttää se laadukkaana lähipalveluna. Kari Madekivi Kirjoittaja on eläköitynyt alakoulun rehtori, nykyinen vaari.