Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Yle nostaa Dingon vahvasti esiin kanavillaan – ”Biiseissä on taustalla sellainen taikuus, mitä ei kuule heti”

Yleisradio nostaa Dingon esiin monin tavoin radiossa ja televisiossa heinäkuussa. Radio Suomen kolmetuntiseen Dingo-iltaan saapuvat vieraiksi muun muassa Pertti Neumann , Jonttu Virta ja Pepe Laaksonen . Lähetykseen sisältyy akustinen livekeikka. Yle Draaman 20-osainen audiodraama kuvaa Dingon suosion huippuvuosia 1983–1986. Kuunnelmasarja alkaa siitä, kun Neumann on lähdössä merille. Toimittaja Susanna Vainiolan 20-osaisessa radiosarjassa Kirjoitan - maailma Dingon sanojen takana sukelletaan Dingon kappaleisiin ja 80-luvun Suomeen. Vainiola juontaa suuren Dingo-illan Olga Ketosen kanssa. Hän aikoo kysyä haastateltavilta ainakin sitä, millaista pyöritystä Dingon hullut vuodet todella olivat. Hän pohtii, etteivät esimerkiksi levy-yhtiöt kenties osanneet vielä 1980-luvulla hoitaa kunnolla Dingon aikaansaamaa uudenlaista, valtavaa fani-ilmötä. – Luulen että he kuluivat nopeasti loppuun, koska se hysteria oli aivan uskomatonta. Heidän piti melkein pelätä henkensä puolesta hysteerisen lauman keskellä, Vainiola sanoo. Dingo-radiosarjaa tehdessään Vainiola huomasi, kuinka erilainen Suomi todella oli 40 vuotta sitten. Nuorisokulttuuri oli vielä uutta. Ajankohtaisohjelmiin kutsuttiin psykologeja ja sosiologeja selittämään Dingo-ilmiötä ja fanien hysteriaa. Dingon jäsenet vietiin jopa eduskuntaan keskustelemaan nuorten kansanedustajien Ilkka Kanervan ja Arja Alhon kanssa. Sarjan alussa Vainiola kuvailee, kuinka Levyraadissa näytettiin vuonna 1984 jotakin käsittämättömän ihanaa: ”Pystytykkainen laulaja kiemurtelee tiukoissa nahkahousuissaan ja laulaa liikennevaloista ja slummitaloista. Tajunta räjähtää. Hetkeksi unohtuu ydinpommin ja maailmanlopun pelko.” Hän uskoo, että Dingon biiseissä vetosi kylmän sodan keskellä muun muassa eskapismi. – Maailma oli aika hurja. Muistan, kuinka keskustelimme välitunnilla kaverien kanssa maailmanlopusta ja ydinsodasta. Sitten yhtäkkiä tuli pistoolisankareita ja tarinoita ihmeellisistä paikoista. Neumann oli merimiehenä nähnyt maailmaa ja tiesi, miltä näyttävät Andalusian yöt. – Siinä oli jotakin, mikä tuli oikeasti sydämestä ja sielusta, jotain mikä tuntui todelta kuulijankin korvassa. Vainiola uskoo, että Dingosta tuli niin suuri ilmiö, koska monta asiaa osui kohdalleen. Bändi oli hyvä sekä levyllä että livenä. Siihen kuului useita samaistuttavia, oman fanikuntansa kerääviä jäseniä. Myös aika oli Dingolle juuri oikea. – Biisit ovat hyviä, ja levyt rakennettu hienosti. Taustalla on sellainen taikuus, mitä ei kuule heti. Äänittäjä Dan Tigerstedt ja tuottaja Pave Maijanen ajattelivat oikeasti niitä paikkoja: millainen on kerjäläisten valtakunta, millainen on autiotalo. Se maailma on rakennettu kappaleisiin vaivihkaisesti, Vainiola sanoo. Radio-ohjelmien lisäksi Yleisradio näyttää televisiossa heinäkuussa Dingo-dokumentteja ja yhtyeen paluukeikan Raumanmeren Juhannuksesta 2004. Yle Radio Suomen suuri Dingo-ilta 2.7. klo 18. Kirjoitan - maailma Dingon sanojen takana Radio Suomessa klo 12.30 arkisin 6.7. alkaen ja Yle Areenassa 2.7. Kaikki huutaa Dingo! -musiikkidraama Radio Suomessa klo 17.30 arkisin 6.7. alkaen ja Yle Areenassa 2.7.