Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Maajoukkueesta tuttu Panelian Raikkaan kasvatti vaihtaa seuraa Ruotsissa

Suomen maajoukkueen maalivahteihin viime vuodet kuulunut Eveliina Suonpää vaihtaa seuraa Ruotsissa. Panelian Raikkaan kasvatti pelasi kaksi viime kautta Ruotsissa naisten pääsarjaa Linköpingissä. Ensi kaudella hän jatkaa länsinaapurissa, mutta siirtyy Leksands IF:n riveihin. – Pidin Linköpingistä, mutta tämä on minulle jotain uutta. Leksand on pieni paikka, jossa viihdyn hyvin, Suonpää sanoo uuden seuransa nettisivuilla. Ensimmäisellä kaudellaan Linköpingissä Suonpää saavutti SDHL:n hopeaa. Maajoukkueessa hän on ollut voittamassa olympiapronssia, MM-hopeaa ja kahta MM-pronssia. Tämän vuoden kisajoukkueeseen Suonpäätä ei valittu. Kisatkin tosin peruuntuivat koronaviruksen vuoksi. Suonpään uusi seura Leksand sijoittui SDHL:n runkosarjassa kahdeksanneksi. Pudotuspeleissä matka katkesi puolivälierissä.