Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Mielipide: Eläinsuojelulaki on saatava valmiiksi

Eläinten hyvinvointilaki ei ota valmistuakseen. Eläinsuojelua ja eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön uudistamistyö polkaistiin käyntiin aikanaan jo vuonna 2011. Vuodet ovat vierineet, mutta tyly tosiasia on se, että Suomessa eläinten oikeudet nojaavat yhä edelleen vuodelta 1996 peräisin olevaan lainsäädäntöön. Eläinten oikeuksia turvaava lainsäädäntö on auttamatta vanhentunut eikä turvaa eläinten hyvinvointia siihen malliin kuin vuonna 2020 sopisi toivoa. Keväällä 2019 eläinsuojelulainsäädännön uudistaminen kompastui lopullisesti hallituksen kaatumiseen. Näyttää siltä, ettei asia ole etenemässä vielä tänäkään vuonna. Tein kirjallisen kysymyksen, jossa kysyin hallitukselta suoraan, milloin eläinsuojelulaki on tarkoitus saada valmiiksi ja onko sisältöön tulossa merkittäviä muutoksia edellisellä hallituskaudelle esitettyihin linjauksiin. Nostan asian tikun nokkaan, koska eläinsuojelussa ja eläinten hyvinvoinnissa ilmenee jatkuvasti puutteita, jotka pitäisi saada korjattua pian. Suomi ei voi lykätä näin tärkeää uudistusta enää yhtään. Ministeri Lepän vastauksesta käy ilmi, että hallituksen esitys eläinten hyvinvointilaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2021. Verkkaisesta aikataulutavoitteesta päätellen eläinten oikeudet eivät taida hallitusväkeä paljoa kiinnostaa tai sitten kyse on kehnosta toimeenpanokyvystä. Rekisteröintipakko tulee onneksi etenemään ainakin koirien osalta. Kissojen kohdalla tilanne on valitettavasti vielä kysymysmerkki, mutta hallitusohjelmassa mainitaan myös kissojen rekisteröintipakko. Rekisteröintipakko on tehokas tapa vähentää julmia eläinsuojelurikoksia, joista olemme valitettavasti joutuneet lukemaan lehdistä liian usein viime vuosina. Nuoret ampuivat ja rampauttivat lähes 1000 kissaa Pohjanmaalla. Pariskunta näännytti nälkään koiran, vaikka he olivat saaneet aiemmin huomautuksen lemmikin kaltoinkohtelusta ja mäyräkoira puolestaan laitettiin yhdessä tapauksessa mikroon. Nämä kauheudet on saatava loppumaan keinolla millä hyvänsä. Eläinsuojelurikosten sanktiot ovat aivan liian heppoisia. Yleensä selviää sakoilla ja määräaikaisella eläintenpitokiellolla, jonka toteutumista ei juuri valvota. Rangaistuksia olisi ehdottomasti kiristettävä. Eläinsuojelulainsäädännön heikkouksista koituu eläimille mittavaa kärsimystä jatkuvasti. Myös pentutehtailu ja laiton eläinkauppa rehottavat ja niidenkin kohdalla rekisteröintipakko olisi muutos parempaan. Iltalehti uutisoi viime vuoden puolella tapauksesta, jossa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi koirankasvattajan törkeästä eläinsuojelurikoksesta ehdolliseen vankeuteen. Mitä vaatii, että tulee ehdollinen tuomio eläinsuojelurikoksesta? Tässä muutama esille noussut epäkohta: Koirien pitoalue oli niin likainen ja ulosteessa, että siellä oli ihmisilläkin vaikeuksia hengittää. Osaa koirista pidettiin niin pienissä häkeissä, etteivät ne voineet edes seistä. Eläimet olivat äärimmäisen likaisia eikä kaikilla ollut edes säänsuojaa. Koirat olivat nälkiintyneitä ja vedensaannissa ilmeni vakavia puutteita. Lisäksi naaraita pennutettiin liian usein ja pentuja lopetettiin. Tarkastuskäyntejä suoritettiin toistuvasti, mutta lukuisat kehotukset kantautuivat kuuroille korville ja koirien kärsimystarina vain jatkui. Tuomio oli vain viisi kuukautta ehdollista vankeutta ja pysyvä eläintenpitokielto sillä poikkeuksella, että kaksi steriloitua koiraa ja yksi hevonen tai poni olisivat sallittuja. Kyllä halvalla lähti kaiken eläinrääkkäyksen jälkeen. Aivan käsittämätöntä! Mitä tämä kaikki kertoo nykymenosta? Asenteisiin ja rangaistuksiin on puututtava pian ja eläinsuojeluun liittyviin käytäntöihin on tultava pikaisesti tiukennuksia. Valvontatoimintaan on saatava lisää tehoa, jotta eläinrääkkäys jopa virallisten kasvattajien keskuudessa saataisiin paremmin aisoihin. Kiinnijäämisen on myös oltava uskottava pelote. Rekisteröintipakko lisäisi osaltaan vastuullista eläintenpitoa. Lemmikkien ostajia tulisi myös ohjeistaa nykyistä tarkemmin ja varmistua, miten vastuullinen päätös lemmikkieläimen hankinta todella on. Kirjoittaja on kansanedustaja (ps.)