Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Bottaksen ura jatkuu Mercedeksellä myös ensi kaudella: "Urani päätavoite on saavuttaa maailmanmestaruus"

Valtteri Bottaksen ura formula 1:n MM-sarjassa jatkuu Mercedes-tallin palveluksessa, kuten viime viikkoina vahvistuneet huhut enteilivät. Talli julkisti torstaina twitterissä Bottaksen vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Mercedes sopi nastolalaisen kanssa vuoden jatkopestit myös loppukesästä 2017 ja 2018. Keskiviikkona 30 vuotta täyttänyt Bottas on ajanut F1-urallaan 131 kilpailua vuodesta 2013. Hän ajoi Williamsilla 2013–2016, ja Mercedeksellä hän kilpailee nyt kolmatta kauttaan. –  Olen todella iloinen ja ylpeä siitä, että olen neljättä kautta osa tätä tiimiä, ja haluan kiittää sekä tiimin jäseniä että Mercedeksen johtoa heidän luottamuksestaan, Bottas kommentoi sopimustaan Mercedeksen nettisivuilla . –  Olen parantanut suorituksiani jokaisella kaudellani. Jatkosopimus on hieno tapa vauhdittaa kauden 2019 jälkipuoliskoa. Jäljellä on vielä yhdeksän kilpailua, joissa aion edelleen parantaa. Nyt ajatukseni ovat viikonlopussa ja Span kilpailussa. Tavoitteena mestaruus Bottas on saavuttanut urallaan viisi osakilpailuvoittoa, 39 palkintopallisijoitusta, kymmenen paalupaikkaa ja 12 kertaa kilpailun nopeimman kierroksen. Toistaiseksi Bottaksen paras sijoitus MM-sarjan kokonaispisteissä on kolmas sija ensimmäisellä Mercedes-kaudella 2017. Viime vuonna hän oli viides, ja kuluvan kauden MM-sarjassa hän on toisena. Williams-palveluksen kohokohdaksi jäi MM-sarjan nelossija kaudella 2014. –  Urani päätavoite on saavuttaa maailmanmestaruus formula 1:ssä. Uskon, että Mercedes on urani tavoitteiden kannalta sekä teoriassa että käytännössä paras vaihtoehto kaudeksi 2020, Bottas totesi. Bottas on koonnut F1:n MM-sarjassa kaikkien aikojen yhdeksänneksi suurimman pistesaaliin. Kaikkien aikojen tilaston kärjessä ovat Lewis Hamilton (3  268), Sebastian Vettel (2  901), Fernando Alonso (1  899), Kimi Räikkönen (1  842), Nico Rosberg (1  594,5), Michael Schumacher (1  566). Bottaksella on 1  151 pistettä.