Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Suomalaiset suunnittelevat ilmailualan osaamiskeskusta Namibiaan

Joukko suomalaisia ilmailualan toimijoita suunnittelee siviili-ilmailun osaamiskeskuksen perustamista Namibiaan Afrikkaan. Keskuksessa olisi tarkoitus kouluttaa Tampereen yliopiston professorin Mika Grundströmin mukaan muun muassa lentomekaanikkoja, diplomi-insinööritasoisia ilmailuinsinöörejä ja lentäjiä. – He ovat kiinnostuneet osaamisen rakentamisesta heidän oman yhteiskunnan tarpeisiin, mutta he näkevät, että he voisivat olla eteläisen tai koko Afrikan toimija, Grundström sanoo. Osaamiskeskukselle on Grundströmin mukaan tarvetta, koska lentomatkustusmäärät kasvavat Afrikassa kuusi prosenttia vuodessa. Arvioiden mukaan matkustajalentokoneiden määrä tuplaantuu maailmassa seuraavien 20 vuoden aikana. Grundström toivoo, että vastaavia osaamiskeskuksia syntyisi muuallekin Afrikkaan ja maailmalle. – Voisimme viedä Suomesta osaamista ja menetelmiä, jotta vastaavia keskuksia voisi rakentaa samalla tavalla muihin maihin. Esimerkkinä näille keskuksille toimisi Suomen ilmailualan toimijoiden yhdessä perustama AiRRhow-yhteistyöallianssi. Se on julkisten ja yksityisten toimijoiden kumppanuusverkosto, jonka tarkoituksena on koota ilmailualan koulutusta yhteen ja viedä sitä ulkomaille. Hankkeessa ovat mukana Tampereen yliopiston lisäksi muun muassa Tampereen ammattikorkeakoulu, Business Tampere, Finavia ja Patria Pilot Training. Neuvottelut ovat käynnissä Namibian koulutuskeskuksen perustaminen etenee vaiheittain. Tällä hetkellä hanketta suunnitellaan ja keskusteluja on käyty kahden Namibian ministeriön kanssa. Ennen varsinaisen koulutuskeskuksen perustamista pitää kartoittaa Namibian toimintaympäristö ja mahdollisuuksia. – Tuloksia soveltuvuudesta voisi olla keväällä. Lentäjien ja mekaanikkojen koulutus voisi alkaa Namibiassa mahdollisesti ensi vuoden aikana, kertoo Grundström. Satoja uusia lentäjiä koulutukseen Osana suomalaisten ilmailutoimijoiden yhteistyöhanketta valtioyhtiö Patria alkaa kouluttaa lentäjiä ulkomaalaisille lentoyhtiöille. Marraskuussa Patria Pilot Trainingille tulee lisää lentäjiä koulutettavaksi Kazakstanin valtion lentoyhtiöltä Air Astanalta ja ensi vuoden alussa Turkish Airlinesilta. Yritys on sopinut sen koulutuspäällikön Vesa Kaartisen mukaan Turkish Airlinesin kanssa noin sadan lentäjän kouluttamisesta ensi vuoden aikana. Jatkossa vuosittain koulutettavien lentäjien määrä voi nousta jopa yli neljänsadan. – He haluaisivat työntää meille koulutettavia oikeastaan niin paljon kuin me pystymme kouluttamaan, Kaartinen sanoo. Hänen mukaansa nykyään on hyvin yleistä, että lentoyhtiöt tilaavat suoraan lentokouluilta lentäjien koulutuksen. Kyseessä on yhtiöille alusta alkaen räätälöity kokonaisuus. – Tämä on uraauurtava koulutusmalli, koska se on hieman lyhyempi kuin perinteinen versio ja siinä lennetään enemmän. Kaartisen mukaan siviililentokoulutuksen kotimaan markkinat ovat hyvin epätasaiset. Välillä lentäjistä on pulaa, mutta välillä uusia lentäjiä ei tarvita. Sen takia Patria on suunnannut katsettaan ulkomaille. – Kehittyviltä markkinoilta on saatavissa vakaampaa kasvua. Yritys neuvottelee Kaartisen mukaan parhaillaan kahden ison lentoyhtiön lentäjien kouluttamisesta, mutta nimiä ei ole vielä papereissa. Uusi ilmailualan koulutus Patria Pilot Trainingin ja Tampereen alueen korkeakoulujen tavoitteena on aloittaa ensi vuoden aikana maksullinen ilmailualan koulutus, jonka kautta opiskelijat voisivat suorittaa opintoja Tampereen yliopistossa ja Tampereen ammattikorkeakoulussa. Koulutus on suunnattu sekä suomalaisille että ulkomaalaisille ilmailualasta kiinnostuneille. Grudströmin mukaan Suomessa lentäjiä on riittävästi, mutta kehittyvissä maissa lentäjistä on pulaa. Suomessa tulee olemaan lähitulevaisuudessa pulaa lentomekaanikoista, koska seuraavan viiden vuoden aikana eläköityy paljon lentomekaniikan insinöörejä.