Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Sadat upotti entisen seuransa Oulussa – MuSa-luotsi Ulanen uskoo, että Ykkösen kausi päättyy ennen aikojaan: ”Eiköhän tämä ollut meidän osaltamme tässä”

Musan Salaman valmentajavelho Ville Ulanen on yllätysten mies. Lauantaina hän yllätti kaikki ennen peliä, kesken pelin ja vielä kertaalleen pelin jälkeen. Yllätyksistä viimeinen tuli Satakunnan Kansan haastattelussa, kun hän kertoi uskovansa, että hetkeä aiemmin Oulussa päättynyt peli jää heidän viimeisekseen tällä kaudella jalkapallon Ykkösessä. – Sarjassa ei tarvitse pelata enää kuin kaksi tai kolme peliä, niin sen saa sulkea ja järjestys katsotaan pistekeskiarvon perusteella. Nuo pelit tulevat täyteen ensi viikolla. Meidän osaltamme pelimäärä tuli täyteen Oulussa, joten eiköhän tämä ollut tässä, Ulanen sanoi. Arvion taustalla on Suomen kiihtynyt koronatilanne. – Jaro ja VPS ovat karanteenissa, ja Vaasassa ei saa pelata enää lainkaan, hän jatkoi. MuSan seuraava ottelu on peliohjelman mukaan reilun viikon kuluttua tiistaina Porissa VPS:ää vastaan. Sen jälkeen MuSalla olisi vielä kaksi ottelua, joista jälkimmäinen Jaroa vastaan. Jää Oulun ottelu viimeiseksi tai ei, MuSan voi ainakin sanoa onnistuneen hyvin kärkijoukkueen kiusaamisessa siitäkin huolimatta, että kolme pistettä jäi isännille maalein 2–1 (1–0). MuSan maalin teki päällä Samu-Petteri Mäkelä . MuSa sai pallon verkkoon vielä loppuhetkillä, mutta tuomarit katsoivat kulmapotkun kiertäneen maalille pelikentän ulkopuolelta. Maalitykit vaihdossa Ulanen yllätti ennen peliä asettelemalla kokoonpanonsa muotoon 5–4–1 ja jättämällä vaihtopenkille parhaat maalintekijänsä Juuso Aallon ja John Frederiksenin . – Lähtökohta peliin oli meille haastava. Lähdimme Porista matkaan kello viisi aamulla ja kaikki mittarit olivat Oulun puolella. Ajatus oli pilata kotijoukkueen viikon valmistautuminen ja yllättää heidät, Ulanen perusteli. Puoliajan aikana Ulanen puolestaan väänsi muotonsa vanhaan tuttuun 3–5–2-muodostelmaan ja teki triplavaihdon, jolla hän yritti sekoittaa uudelleen AC Oulun ajatuksia. Ilman kahta nukahdusta taktiikka toimi täydellisesti. Alkukauden MuSassa pelannut Fareed Sadat mursi linjan pystyjuoksullaan kahdesti ja iski molemmilla kerroilla pallon verkkoon. Tuuletukset hän jätti väliin. – Saimme vastustajan näyttämään siltä, ettei se ole sarjan kärkijoukkue, mutta harmittavasti täydellinen palkinto jäi saamatta. Tappio pudotti MuSan sarjassa kuudenneksi. Juuso Aallon selkeä, neljän osuman johto maalipörssissä kutistui yhteen, kun Ekenäs IF:n Darren Smith teki joukkueensa kaikki kolme maalia ja nousi silmän päähän Aallosta.