Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Heidi Javanainen valmistuu ammattilaiseksi pikavauhtia – Ammattikoulujen lyhyitä päiviä on moitittu, mutta toisille ne ovat etu

Maan hallituksen ja eduskunnan pohtiessa mahdollista oppivelvollisuuden pidentämistä 18 ikävuoteen asti, näyttää Heidi Javanainen mallia vaihtoehtoisesta menettelystä ja opiskeluotteesta ilman lakivelvoitetta. Winnovan elintarvikealan koulutuksessa opiskeleva raumalainen on vanhan kansan sanonnan mukaisesti laittanut vauhtia metsätöihin. Hän on elintarvikealan perustutkinnon leipuri-kondiittoriopinnoissa vain reilun kahden vuoden valmistumistahdissa. Normaali opiskeluaika peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen tulevilla opiskelijoilla on noin kolme vuotta. Heidi Javanainen käyttää hyväkseen joustavaa ja yksilöllistä opiskelupolkua kolmen toteutustavan menetelmällä. Määrätietoisella otteella hän on käyttänyt hyväkseen myös huomiota ja kritiikkiä saaneet ammattiopetuksen vain muutaman tunnin kouluopetuspäivät. Töitä voi tehdä ja opintoja edistää ilman lukujärjestystäkin. Elintarvike- ja leipomoalan opinnoissa Heidi Javanainen tavoittelee ensisijassa kondiittorin työt sekä tulevaisuudessa vielä kondiittorimestarin paperit. Erityisesti suklaiset kakut ja leivokset ovat hänen lajinsa. Kakkujen valmistus häneltä jo sujuukin sutjakkaasti, sillä leivonta on ollut hänen harrastuksensa jo lapsuusvuosista ja peruskoulussa kotitaloustunnit vain vahvistivat ammattiuran valintaa. Päätöstä suuntautua ammatillisiin opintoihin ja käsillä tekemiseen Heidi Javanainen ei epäröinyt, vaikka enemmistö ikätovereista valitsi lukion. Aika monet hankkivat lukio-opiskelulla lisäaikaa uravalinnalleen. Ammatillisen koulutuksen uudistus muutti 2018 koulutuksen rakennetta yksilöllisempään ja joustavampaan opiskelutahtiin. Opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen kehittämissuunnitelma, johon valitaan opinnot tarvittavan osaamisen mukaan, ja opiskelija voi edetä omaan tahtiinsa. Myös työpaikalla oppimisen osuutta on vahvistettu Heidi Javanaisen kokemus on, että uudistus on palvellut ainakin hänen opiskeluaan varsin hyvin. Hän on käyttänyt tehokkaasti lyhyemmät koulupäivät itsenäiseen opiskeluun. – Olen voinut räätälöidä koulutuksen ja suuntautumisen omien tarpeiden mukaisesti. Se on toiminut hyvin, hän sanoo. Kouluopetuksen ja työpaikalla oppimisen lisäksi hän on käyttänyt hyväkseen mahdollisuuden oppisopimuskoulutukseen. Hän on ollut kouluopetuksen lomassa opissa ja työssä raumalaisessa leipomo-konditoria Hennossa sekä saman yrityksen Rauman Puistokahvilassa. Leipomotöiden lisäksi tutuksi ovat tulleet myös asiakaspalvelun tehtävät ja työelämän todellinen puoli. Ammattiopiskelunsa Heidi Javanainen aloitti 16-vuotiaana leipomo- ja konditoriaopinnot ryhmässä, jossa enin osa oli jo aikuisiässä ja osalla oli työelämäkokemustakin. Yhteistyö varttuneempien kanssa vaihtuvissa elintarvikealan ryhmissä on sujunut hänen mukaansa myönteisesti ja opiskelu aikuisryhmässä on tunnelmaltaan rauhallisempi kuin teini-ikää lähempänä olevien kanssa. Yksilöllinen ja räätälöity opintotie on Heidi Javanaisen mukaan palvellut myös hänen aktiivista vapaa-ajan harrastustoimintaa. Kilpauinti ja harjoitukset täyttävät viikkokalenteria melko tarkkaan, vain tiistai ja lauantai ovat urheilusta vapaita, mutta silloin ohjelmassa on tiivistahtista opiskelua. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.) Opettajakunnan kokemukset ammatillisen koulutuksen suunnanmuutoksesta ja myös elintarvikealan koulutuksessa ovat myönteisiä, mutta vaatimustaso vaatii nyt kolmen vuoden kokemuksella uudenlaista työotetta niin opetukselta kuin opiskelijoilta. Koulutuspäällikkö Päivi Yli-Karro ja elintarvikealan koulutuksen lehtori Riitta Alamäki Winnovasta arvioivat työssä ja yrityksissä oppimisen saaneen ansaitusti lisää painoa ammatillisessa koulutuksessa. Ammatillisessa koulutuksessa on lähestytty perinteistä saksalaista koulutusmallia, jossa mestari opettaa kisälliä oikeassa työssä. Winnovan elintarvikealan koulutus tarjoaa mahdollisuuden opiskella alan perustutkinnon Porissa ja Raumalla. Koulutusnimikkeinä ovat elintarvikkeiden valmistaja, joka suuntautuu teolliseen valmistukseen sekä leipuri-kondiittori leipomoalan eri työtehtäviin. Olennainen muutos on mahdollisuus koota tarvittava ammattiosaaminen osatutkinnoilla ja täydentää osaamista esimerkiksi oppisopimuksella. Koulutuksiin voi hakeutua jatkuvalla haulla ympäri vuoden ammattiosaamisen täydentämiseksi. – Oman opintopolun rakentaminen ja sen noudattaminen on aiempaa selkeämmin opiskelijan vastuulla, toki oppilaitoksen tuella ja ohjauksella, Yli-Karro ja Alamäki lisäävät. Päivi Yli-Karro sanoo Satakunnan alueella toimivan elintarviketeollisuuden ja toimialan tarjoavan hyviä työllistymismahdollisuuksia. Winnova on määrätietoisesti lisännyt koulutusyhteistyötä yritysten kanssa ja sen toivotaan laajenevan. – Tekemällä oppimalla johtaa nopeammin työelämään ja opiskelijoiden on myös mahdollista lähteä itsenäisiksi yrittäjiksi alalle, Yli-Karro sanoo. Riitta Alamäki kiittelee erikseen niin työpaikalla oppimisen kuin oppisopimuksenkin etuja, koska se tarjoaa opiskelijoille tilaisuuden markkinoida itseään ja osaamistaan suoraan yrityksille. Monelle merkittävä asia on palkan saaminen sopimusajalta. Jutun otsikkoa korjattu: Heidi Javanaisen opiskelu jatkuu edelleen ja suunnitelmana on valmistuminen ammattiin 2021 loppupuolella.