Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Aito Säästöpankin ja Huittisten Säästöpankin fuusio sai odotetun sinetin isännistöltä

Nyt se on varmaa; Huittisten Säästöpankki ja Aito Säästöpankki lyövät hynttyyt yhteen. Pankkien isännistö hyväksyi yksimielisesti yhdistymisen yksityiskohtineen. Kesäkuussa yhdistyvän pankin toimitusjohtaja Pirkko Ahonen ei peittele tyytyväisyyttään yhdistymisen tuomasta kasvuharppauksesta. Yhdeksän vuoden johtajuutensa aikana Aito on kasvattanut asiakasmääräänsä 10 000:llä. Pankkiliitos toi kerralla kaksin verroin lisää asiakkaita. – Kokoluokan kasvu mahdollistaa entistä suuremmat voimavarat. Miljardiluokan tase antaa eväitä esimerkiksi tarjota yritys- ja maatalouspuolelle aiempaa isompia rahoituksia. Lisäksi suuremmassa organisaatiossa voimme hyödyntää paremmin henkilökuntamme erikoisosaamista erikoistumalla, Ahonen sanoo. Pirkanmaalla , Tampereella ja sen yhdeksässä ympäristökunnassa 14 toimipisteellä operoiva Aito Säästöpankki sai yhdistymisen myötä Huittisten Säästöpankista etenkin yritys- ja maatalouspuolen rahoituksen erikoisosaamista. Lisäksi alueellinen kasvu halki Satakunnan tuo omat etunsa myös asiakkaille. – Satakunnan sisällä muuttovirta on vahvasti kohti Poria. Porista taas muutetaan paljon Pirkanmaalle, etenkin Tampereelle. Jatkossa oman pankin toimipiste löytyy aina läheltä. Ahonen korostaa lähipalveluita, mutta ei niinkään konttoreita. Konttoriverkon sijaan hän korostaa sitä, että asiakas saa aina tarvitsemansa palvelun. – Eihän sillä ole merkitystä, missä kohdataan. Tuleeko asiakas luokseni vai tulenko minä, vai hoituuko asiakaskontakti puhelimella tai vaikka chatissa. Kassapalvelut hoituvat tarpeen mukaan yhdistyvän pankin 20 toimipisteessä. Onko niitä vielä vuoden tai kolmen kuluttua yhtä monta? – Konttorimäärä ratkeaa tarpeen mukaan, mutta palvelun hoidamme jatkossakin, toimitusjohtaja kiertää. Henkilökuntaa yhdistyvässä pankissa on yhteensä 140. Koska alueellisia päällekkäisyyksiä ei ole, toimitusjohtaja uskoo, että määrä pysyy entisellään. – Asiakkaamme tarvitsevat henkilökohtaista palvelua ja me haemme kasvua. Se yhtälö ei ennakoi väen vähentämistä. Toimenkuvat toki voivat muuttua. Yksi muutos tiedetään jo. Huittisten Säästöpankin toimitusjohtaja Toivo Alarautalahti jatkaa uudessa pankissa varatoimitusjohtajana. Faktalaatikkoon korjattu viimeiseen lauseeseen Aito Säästöpankki, alun perin tekstissä mainittiin virheellisesti Oma Säästöpankki.