Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Laitoshoidossa oleva ei ole vain potilas, joka tarvitsee ajallaan lääkkeet, pesun ja vatsan toimituksen – hekin ovat ihmisiä tunteineen ja tarpeineen

0,7. Luku viittaa tietenkin hoitajamitoituskysymykseen vanhusten ympärivuorokautista hoitoa antavissa hoitolaitoksissa. Toivoisin ministeri Krista Kiurun lukevan seuraavan. Henkilöstökysymystä ratkaistaessa pitäisi ensimmäisenä katsoa, mitä ympärivuorokautisen hoidon kautta halutaan vanhuksille tarjota? Halutaanko säilyttävää, perushoidon tarjoavaa laitoshoitoa vai halutaanko ymmärtää laitoshoidon kautta tuettavan monisairaan ihmisen oman elämän jatkumista niiden ehjien ja terveiden voimavarojen mukaan, joita vanhuksella vielä jäljellä on. Nämä kaksi erilaista tavoitetta vaativat erilaiset henkilöstörakenteet. Pitäisikin puhua 0,7 suhdeluvusta keskusteltaessa kokonaisvaltaisesta hoito- ja auttamistyöhön osallistuvan henkilöstön mitoituksesta ei siis vain hoitajamitoituksesta. Mitoituksen eli henkilöstömäärän sisällä pitäisi sitten ratkaista työnjako hoito- ja palvelutoimenkuvien jakaantumisesta. Luin juuri lähihoitajien ammattiyhdistyshenkilön lausuntoa, jossa hän kritisoi alalle tulemisen halukkuutta, koska lähihoitajat joutuvat liikaa jakamaan ruokaa, osallistumaan siivoukseen ynnä muuta. Jos tavoitteena on elämää sallivan palvelutyön tavoite, se vaatii hoitotyön osaavia mutta myös vanhuksen elämän omia toimintoja tukevia työntekijöitä. Jos nämä asiat eivät mahdu lähihoitajan toimenkuvaan, on tehtävä muunlaisia toimenkuvaratkaisuja. Vanhusten laitoksien huoneet ovat samalla heidän kotejaan, eivät vain hoitopaikkoja. Koti-käsitteeseen kuuluu elämän kokonaisuus, ei siellä selvitä pelkästään verenpaineen mittauksella ja pillerien jaolla. Olen samaa mieltä, että on turhaa teettää lähihoitajalla siivouksia ja vastaavaa, mutta tällöin kysymys pitää ottaa huomioon henkilöstörakenteissa ja mitoituksessa. Tulemme toimeen pienemmällä hoitajamitoituksella, mutta se vaatii rinnalleen esimerkiksi hoitoapulaisten mitoituksen, jolloin työnkuvat voidaan jakaa peruskoulutuksen mukaisesti hoito- ja palvelutöihin. Pelkään, että keskustelun jämähtäessä lukuun 0,7 työn sisältökeskustelu unohtuu ja se on kuitenkin asian ydin. Pahoittelen, että kodinhoitajien koulutus aikanaan lakkautettiin. Siinä oli ammattiryhmä, joka teki juuri sitä työtä, mitä vanhukset tarvitsevat ja kaipaavat. Koulutuksen sisältöä olisi toki pitänyt muokata aikaan sopivaksi: kodinhoidon osuutta vähentää ja tilalle nostaa tietty osa perushoitoon valmiuksia antavaa koulutusta. Siinä olisi ollut kokonaisvaltaista vanhustyötä tekevän työntekijän toimenkuvaan sopiva koulutus, jolloin myös mitoituksesta olisi voitu keskustella 0,7 pohjalta. Muistaa tulee, että ympärivuorokautisessa laitoshoidossa oleva ihminen on ihminen raihnaisuudesta huolimattaan ajatuksineen, tunteineen ja tarpeineen. Hän ei ole vain potilas, joka tarvitsee ajallaan lääkkeet, pesun ja vatsan toimituksen. Pelkään, että vanhuspalveluiden laatu ei parane, vaan viimeksi sanottu vain korostuu, jos henkilöstökysymyksessä painotetaan 0,7 hoitajamitoitusta työnkuvien jäädessä entisenlaisiksi. Pitää uskaltaa puhua henkilöstömitoituksesta. Kirjottaja on vanhustyön johtaja (emerita) ja sosiaalineuvos Lempäälästä.