Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Terveydenhoidon suurkuluttajien käynnit kuriin omahoitajamallilla

Terveyskeskusten suurkuluttajat vievät leijonanosan resursseista ja ruuhkauttavat terveyskeskukset. Näin kertoi Ylen aamu-tv tiistaina (26.11.) uutisoidessaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n käynnissä olevasta hankkeessa, jossa selvitetään paljon terveyspalveluita tarvitsevien tunnistamiskäytäntöjä. Keskustelu aiheesta vaikutti aamu-tv:ssä osin jopa syyllistävältä, sillä iso osa terveydenhoidon suurkuluttajista on THL:n mukaan mielenterveys- ja päihdeongelmaisia, ikäihmisiä ja yksinäisiä, mutta myös moni- ja pitkäaikaissairaita. On vaikea välttyä mielikuvalta, että vääristä syistä terveyskeskuksissa ravaavat syövät koko terveydenhuollon kakun muiden nenän edestä. Ongelma on kuitenkin todellinen, joka vaatii puuttumista. Noin 10 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuolloin asiakkaista Suomessa käyttää arvioita 80 prosenttia kaikista kustannuksista. Porin perusturvan alueella on 264 asiakasta, jotka ovat käyttäneet kahden viime vuoden aikana keskimäärin 32 kertaa terveyskeskuksen palveluja. Käynnit ovat aiheuttaneet yhteensä 700 000 euron kustannukset. Lukemat perustuvat Porin perusturvan tekemään selvitystyöhön, jonka avulla nämä 264 suurkuluttajaa on löydetty. Näistä 65 prosenttia on Porin perusturvajohtajan sijaisen Anna-Liisa Koiviston mukaan yli 65-vuotiaita ja 56 prosenttia naisia. Vain 14 prosenttia suurkuluttajien käynneistä on lääkärikäyntejä ja loput esimerkiksi terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan käyntejä. Koiviston mukaan suurin osa Porin perusturvan alueella olevista suurkuluttajista on syksyn aikana tavoitettu ja tarjottu heille mahdollisuutta omaan hoitajaan. Asiakkaat ovat ottaneet palvelun hyvin vastaan ja kiitosta on saanut erityisesti se, että jatkossa asiakas voi soittaa suoraan omalle hoitajalle, joka on perillä tilanteesta. Porin omahoitajamalli sai ansaittua kiitosta Ylen aamu-tv:ssä. Epäilemättä uusi käytäntö tulee vaikuttamaan jatkossa Porin perusturvan kulurakenteisiin myönteisellä tavalla, mutta suurin voittaja tässä on asiakas, joka ei aiemmin ole tullut riittävästi kuulluksi vaivojensa kanssa. Kuten Koivisto osuvasti totesi, asiakas löytää elämäänsä ilon hyvinvoinnin kautta.