Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Työllisyysryhmät eivät ole löytäneet kiireessä kultajyvää – Yrittäjien Pentikäinen: Vaikuttavat villat ovat vähissä

Hallituksen asettamien työllisyysryhmien ehdotukset tulevaan budjettiriiheen ovat vielä vähäisiä. Syynä on erityisesti tiukka aikataulu. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen huomauttaa, että koko hallituskaudeksi asetetut työryhmät ovat olleet koossa vasta pari viikkoa. – Työryhmien työ on alussa, eikä rakenteellisia työmarkkinauudistuksia ole juuri käsitelty. Tämä ei ole yllätys vaan odotettua. Samaa viestiä tuo SAK:n työ ja turva -osaston johtaja Saana Siekkinen – Joistakin ryhmistä varmaan tulee joitakin valmiita tekstiehdotuksia. On vaikea nähdä, että muutamassa viikossa päästäisiin tekemään mitään kauhean konkreettista, hän sanoo. Tähtäin pikemminkin ensi keväässä Kolmikantaisten ja aiemmasta poiketen yrittäjäjärjestöllä vahvistettujen työryhmien tarkoitus on esittää keinoja, joilla työllisyys saadaan nostettua 75 prosenttiin. Budjettiriiheen vaikuttavat esitykset on jätettävä huomenna. Siekkinen katsoo, että työryhmien tähtäin on tai pitäisi olla pikemminkin ensi keväässä. – Nyt on käyty aika paljon läpi hallitusohjelman kirjauksia ja mietitty, miten niitä päästään viemään eteenpäin. Ainakin korjausta palkkatukeen ja rekrytukikokeilu eteenpäin Pienimuotoisemmatkin konkreettiset esitykset ovat vielä niukkoja, ja Pentikäisen mukaan "vaikuttavat villat ovat vähissä". Hän nostaa kuitenkin esille palkkatukeen ehdotetut pienet korjaukset ja sen jatkovalmistelun yleiset suuntaviivat. Myös kuntien työllisyyspalvelukokeiluja on tarkoitus jatkaa. Yrittäjien omana esityksenä hallitusohjelmaan päätyneen rekrytukikokeilun valmistelua on tarkoitus jatkaa. Kokeilun tarkoituksena on edistää nopeaa työllistymistä ja laskea pienimpien yritysten kynnystä palkata työntekijöitä. Yksinyrittäjiä on Suomessa peräti 200 000. – Vajaa kolmannes heistä haluaisi kasvaa työllistämällä, Pentikäinen sanoo. Ilmapiiri vaikuttaa hyvältä Toistaiseksi töitä tehdään ilmeisen hyvässä hengessä, vaikka panokset työmarkkinoiden sopimussyksyn alla ovatkin julkisuudessa kasvaneet. Pentikäisen mukaan keskusteluilmapiiristä ei ole kuulunut valituksia. Myös Siekkisen mukaan ilmapiiri vaikuttaa ainakin vielä "ihan hyvältä". Kädenvääntöä lienee odotettavissa erityisesti suurista rakenteellisista kysymyksistä aina irtisanomissuojasta paikalliseen sopimiseen. Näistä on odotettavissa konkreettisia ehdotuksia vasta kuukausien kuluttua.