Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Syntyvyys laskee, vaikka asiat ovat paremmin kuin ennen

Olen vuosikymmeniä seurannut hyvinvointiyhteiskunnan valmistumista. Mielestäni se vaihe, jossa asiat olivat jokseenkin hyvin, on jo ohitettu. Mihin meillä oikein pyritään? Siihenkö, että elämä menee vauhdilla ohi, niin ettei itse edes huomaa eläneensä? On aika rauhoittua ja elää tätä päivää. Menenpä nyt ajassa 55 vuotta taaksepäin, jolloin itse menin ensi kertaa synnyttämään. Ensiksikin raskaana olosta oli siihen aikaan ”vaitiolovelvollisuus”. Jouduin unettoman yön jälkeen Porin kaupungin sairaalaan synnyttämään, koska olin silloin porilainen. Olin kuukautta vajaa kaksikymppinen. Kätilöillä ja muilla hoitajilla oli kiire, oli näet aamutoimien aika. Niinpä jäin kauhusta kankeana yksin ottamaan vastaan esikoistani. Onneksi hän ei pudonnut laverilta ja kaikki järjestyi. Lapsen itku hälytti hoitajat paikalle. Sairaalan vessassakin oli aina kymmenen senttiä vettä lattialla, mutta en kuullut valitusta. Vauvan kanssa sairaalasta lähtiessäni painoin itse 48 kiloa ja 9 pisteen vauva 3 kiloa. Niillä mentiin ja kahden kuukauden päästä synnytyksestä oli palattava töihin. Päivähoito oli yksityistä ja lapsen sairastaessa hänet oli vaan vietävä päivähoitajalle. Tästä ajasta on tultu huimasti parempaa kohti, mutta silti syntyvyys laskee. Tosiasiassa vauva-aika on raskasta, sitä ei kukaan kiellä, mutta samalla rakasta aikaa. Sitä ei saa liikaa kyseenalaistaa, eikä turhalla hössötyksellä häiritä. Oma rakas äitini hoiti 8 lastaan ja osallistui myös lastenlasten hoitoon tarvittaessa. Niinpä päätin, ettei hänen tarvitse mennä koskaan vanhuuden takia hoidettavaksi laitokseen. Ja hän oli perheessäni 13,5 viimeistä vuottaan. Mieleenikään ei tullut hakea hoitotukea. Hän pärjäsi luonamme eläkkeellään ja asenteellaan. Eli että eletään tänään, eilinen meni ja huominen tulee, jos tulee. Mikään ei estä vanhusta muuttamasta lähelle omaisiaan. En usko, että vanhana kukaan haluaa olla viikkotolkulla yksinään. Se on pelottelevaa harhaluuloa. Jos joku taho väittää, ettei pyörätuolilla meno ole ulkoilua, jos ollaan ulkona, niin mitä se on? Jos ihminen on pyörätuolikunnossa, miten häntä pitäisi ulkoiluttaa, että se laskettaisi ulkoiluksi? Tänä syyttelyn ja vaatimisen aikakautena monet kysymykset, joihin ei löydy vastauksia, pyörii ajatuksissamme. Eikä vähäisin ole se, että kauanko maailma kestää tätä turhuuden turhuutta. Kannattaa katsoa peiliin ja yrittää olla saastuttamatta luontoa syyllistämättä muita. Myös Greta Thunbergin ikäluokan, jolla on kaikki mahdollisuudet elää oikein ja jättää ostamatta turha krääsä. Elämän latu on liian liukas haaskattavaksi. Se olisi hyvä hoksata ennen perävaunuaikaa. Pirjo Koivukorpi Merikarvia