Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Pori Jazz

Viime vaalien äänikuningattaret ovat onkalon ystäviä

”Ydinjätteet hautaan Eurajoelle, tuhkat pesuun Porissa – Satakunnan tulee olla jätteenkäsittelyn suunnannäyttäjänä koko Euroopassa”, koitui Laura Huhtasaaren (ps.) ja Kristiina Salosen (sd.) aiheeksi ympäristöaiheisissa väittelyissä –Kun ajatellaan, että haluamme olla energiamaakunta niin siihen kuuluu se, että huolehdimme vastuullisesti ydinjätteen loppusijoituksesta. Japania myöten ollaan kiinnostuneita, miten Eurajoelle on suunniteltu ydinjätteen loppusijoitus, totesi Salonen. Huhtasaari oli samoilla linjoilla. – Jos me haluamme jatkaa suomalaista hyvinvointia, meidän pitää olla kilpailukykyisiä ja viedä osaamistamme muualle. Me hoidamme oman osamme, mutta meidän ei pidä ottaa ydinjätteitä muualta. Juontaja Juha Ståhle halusi saada parin riitelemään vaikka maahanmuutosta, mutta pari ei suostunut tappeluun. Toki sote sai Kristiina Salosen suun auki. – Emme tarvitse eri puolueiden sotemalleja, tarvitaan yhteinen sotemalli. Huhtasaari syytti Lipposen hallitusta hoitojättien tuomisesta Suomeen. Tuosta jo olisi alkanut kunnon suukopu, mutta aika loppui kesken.