Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Lasten hyväksikäytöstä tuomitun Vatikaanin talouspäällikön valitusoikeudenkäynti alkoi Australiassa – kardinaali vakuuttaa syyttömyyttään

Pell, 77, todettiin viime vuonna syylliseksi kahden kuoripojan seksuaaliseen hyväksikäyttöön vuosina 1996 ja 1997. Maaliskuussa hän sai tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankilaan. Pell vakuuttaa syyttömyyttään ja pyrkii kumoamaan tuomionsa valitusoikeudenkäynnissä, joka käynnistyi tänään keskiviikkona Australian Melbournessa. Vatikaanin entisenä talouspäällikkönä Pell on korkea-arvoisin katolisen kirkon jäsen, joka on tuomittu lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Pellin asianajajat kuitenkin esittävät, että heidän asiakkaansa tuomio perustui kohtuuttomasti vain yhden yhä elossa olevan uhrin todistajanlausuntoon. Pellin toinen uhri kuoli huumeiden yliannostukseen vuonna 2014. Asianajajien mukaan ensimmäisen oikeudenkäynnin tuomari hylkäsi väärin perustein puolustuksen videon St. Patrickin katedraalista, jossa hyväksikäytön kerrotaan tapahtuneen. Puolustuksen mukaan video osoittaa, ettei Pell olisi voinut missään tilanteessa olla yksin poikien kanssa. Pellin valitusta käsitellään myös huomenna. Tuomioistuimen kolme tuomaria tekevät tämän jälkeen päätöksensä. Tuomareiden päätös saatetaan kuulla jo torstaina, tai sitten myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.