Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine

Presidenttipari saapui jälleen kesäksi Kultarantaan - Jenni Haukio edusti rennossa kesämekossa

Presidenttipari aloitti lauantaina perinteiseen tapaan kesänvieton Kultarannassa. Naantalin kaupunki järjesti tervetulovastaanoton, jota saatiin viettää aurinkoisessa säässä. Aaro -poikaa ei tälläkään kertaa nähty tulojuhlassa. Rouva Jenni Haukio saapui tapahtumaan rennossa hellemekossa, jossa valkoisella pohjalla oli satoja punaisia kukkia. Ihastuttavan tyylin täydensi sävyyn sopivat punaiset korkokengät. Haukio kertoi olevansa iloinen paluusta Naantaliin. – Tänne on joka kesä aina yhtä mukava tulla, Haukio toteaa. Kesäisessä Naantalissa riitti vilskettä, kun tapahtumaan saapui runsas määrä yleisöä. Presidenttipari kulki yleisön läpi taputusten saattelemana, jonka jälkeen Sauli Niinistö piti perinteisen puheensa. Puheessaan hän kertoi nauttivansa lämpimästä säästä, joskin toivoi pahimpien helteiden olevan pian ohi. Niinistö sanoi kuumuuden muistuttavan myös ilmastonmuutoksesta, jonka eteen on tehtävä jatkuvaa työtä. Puheensa lopuksi Niinistö toivotti kaikille erittäin hyvää kesää, jonka jälkeen presidenttipari pääsi vastaamaan kysymyksiin Aaroon liittyen. Haukio kertoi Aaron ottaneen jo ensiaskeleensa, ja kesällä olisi myös tiedossa vierailu Muumimaailmaan. Tarkempia suunnitelmia perheellä ei kuitenkaan ole. – Toivottavasti kelit pysyvät hyvinä, mutta vettäkin saisi tulla välillä. Toivottavasti tapahtuisi myös jotain piristävää, Niinistö kommentoi. Presidenttipari viettää tuttuun tapaan kesän Kultarannassa. Kesäaikana myös yleisöllä on mahdollisuus tutustua paikan puistoalueeseen perjantaisin kello 18-20.