Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Venäjä vapauttaa 97 vangittua valasta – merentutkija Cousteaun poika: "Teemme kaikkemme pelastaaksemme eläimet"

Venäjä sopi maanantaina kansainvälisen tutkijaryhmän kanssa, että se vapauttaa lähes sata valasta. Valaita on pidetty kuukausien ajan ahtaissa aitauksissa lähellä Nakhodkan satamakaupunkia Venäjän Kaukoidässä. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Kymmenen miekkavalasta ja 87 maitovalasta otettiin kiinni viime kesänä. Hankkeen takana olleet yhtiöt suunnittelivat niiden myyntiä eläintarhoihin Kiinaan. Valaiden vangitseminen on suututtanut eläinoikeusryhmiä, ja eläinten vapauttamiseksi on tehty vetoomuksia. Sellaisen jakoi muun muassa amerikkalaisnäyttelijä Leonardo DiCaprio sosiaalisessa mediassa. Niin ikään amerikkalaisnäyttelijä Pamela Anderson julkaisi nettisivuillaan avoimen kirjeen Venäjän presidentille Vladimir Putinille . Kreml puuttui asiaan ja määräsi paikalliset viranomaiset toimiin. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB nosti syytteet neljää yhtiötä vastaan kalastuslakien rikkomisesta. Kreml myönsi, että valaita pidettiin julmissa oloissa, mutta sen mukaan olisi vaikeaa vapauttaa ne luontoon vahingoittamatta niitä. Maanantaina ryhmä kansainvälisiä ja venäläisiä tutkijoita pääsi kuitenkin sopimukseen paikallisten viranomaisten kanssa valaiden päästämisestä irti. Mukana ryhmässä on Jean-Michel Cousteau , joka on kuuluisan ranskalaisen merentutkijan Jacques Cousteaun poika.

New blog: provides background 2 my history w/cetaceans & the current trip 2 Russia where @Whale_Sanctuary Team will work w/Russian government 2 visit the 97 whales being held in sea pens off coast & present plan 4 rehab & return 2 ocean. https://t.co/NSlqoAjcZ4 pic.twitter.com/TZvLX1mKww

— Jean-Michel Cousteau (@JMCousteau) 5. huhtikuuta 2019
Viime perjantaina Cousteau tviittasi kuvan kiistanalaisista valasaltaista ja kertoi vierailevansa parhaillaan alueella. Kuntoutusaltaissa totuttelua luontoon Valaat päästetään luontoon todennäköisesti vaiheittain. Ensin valaille tehdään kuntoutusaltaat, joissa olot muistuttavat niiden luonnollista elinympäristöä mahdollisimman paljon. Primorjen alueen kuvernööri Oleg Kozhemyako sanoo, että altaissa voisi tulevaisuudessa hoitaa muitakin Japaninmerellä pulaan joutuneita valaita. Jean-Michel Cousteau sanoi toimittajille, että kyseessä on hyvin tunteikas hetki ja että tutkijat tekisivät kaikkensa pelastaakseen eläimet. – Tiedän, että tulossa on paljon työtä, mutta minulla ei ole epäilystäkään onnistumisesta, Cousteau sanoi Reutersin mukaan. Tutkijat tekevät suunnitelmansa valaiden vapauttamisesta toukokuun loppuun mennessä. Kremlin mukaan Venäjä ei suoraan kiellä valaiden kiinniottamista. Laillisesti niitä voidaan ottaa kiinni tieteelliseen tutkimukseen ja opetukseen. Moskovassa järjestettiin maaliskuun puolivälissä mielenosoitus lähes sadan miekkavalaan ja maitovalaan vapauttamiseksi Primorjen "valasvankilasta".