Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Uutuuskirja: Kummola paljastaa hankkineensa Veli-Pekka Ketolan TPS:ään isolla rahalla – sitten tuli mutkia matkaan: ”Meillä oli nimet paperissa, mutta sanoin Vellulle, että revitään sopimus”

Keskiviikkona myyntiin ilmestyvä jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummolan muistelmateos Rautakansleri sisältää melkoisia herkkupaloja myös satakuntalaisittain. Politiikan toimittajan ja tietokirjailija Jari Korkin kirjoittamassa kirjassa muistellaan porilaisista kiekkosankareista niin Antero Kivelän, Veli-Pekka Ketolan kuin Karri Kivenkin aikoja ja tapahtumia. Vellu TPS:n kiikarissa Kirja paljastaa, että Ässien Ässä Veli-Pekka Ketola oli erittäin lähellä siirtymistä Turun Palloseuraan vuonna 1973. TPS:n silloisena managerina häärännyt Kummola sanoo tehneensä Vellun kanssa sopimuksen, jossa vuoden palkaksi oli määritelty 44 000 markkaa. Se oli siihen aikaan kova raha. Päävalmentajana TPS:ssä toiminut Matias Helenius otti uutisen kiekkotähden palkkaamisesta erikoisesti vastaan. – Hommaat tänne tuommoisen vanhan koukkupolven, josta ei ole mitään iloa joukkueelle, valmentaja ärähti. Muutamaa päivää myöhemmin Vellu soitti Kummolalle ja kertoi, että nyt on kiusallinen tilanne. Ässien johtokunnan jäsen Ville Santala oli rakentamassa Ketolalle omakotitaloa Poriin ilman, että urakasta oli kirjallista sopimusta. Kun ässäpomo kuuli TPS-siirrosta, talon hinta nousi vuosipalkan verran. – Meillä oli nimet paperissa, mutta sanoin Vellulle, että revitään sopimus, Kummola kertoo kirjassa. Ketola teki Ässissä 35 pelissä 23 maalia ja antoi 21 syöttöä. Saman kauden MM-kisoissa Ketola teki tehot 7+3. Silloin vasta 26-vuotias ”koukkupolvi” valittiin Suomessa Vuoden jääkiekkoilijaksi kauden päätteeksi keväällä 1974. Myöhemmin Kummola antoi Heleniukselle potkut. Kivelä juotettiin känniin Vuoden 1978 MM-kisoissa Suomi pelasi putoamisen kannalta äärimmäisen tärkeän ottelun Länsi-Saksaa vastaan. Kummola kertoo kirjassa, että Suomen maalivahdiksi peliin kaavailtu Antero Kivelä juotettiin känniin peliä edeltävänä iltana. Porin tshekkiläisen ystävyyskaupungin Liberecin delegaatio oli kutsunut Ässien johdon illanviettoon. Myös Kivelä pyydettiin juhlimaan seuraavan päivän ottelusta huolimatta. Hänen lisäkseen matkassa oli edellisenä vuonna maajoukkuetta valmentanut porilainen Lasse Heikkilä . – Mielestäni se oli puhdas provokaatio, mikä ei juuri lämmittänyt Heikkilän ja Kalevi Nummisen (maajoukkueen silloinen päävalmentaja) ennestään viileitä välejä. Kivelä sai pelaajasopimuksen rikkomisesta 600 markan sakon, Kummola muistelee. Maajoukkueen toinen maalivahti Urpo Ylönen herätettiin yöllä kuulemaan, että hän saa pelivuoron ratkaisuottelussa. Suomi voitti 7–2 ja välttyi putoamiselta. Liitto tienasi Kivellä Valmentaja Karri Kiven kanssa Jääkiekkoliitolla oli kirjan mukaan kahden vuoden sopimus jo ennen kuin hän vei Ässät Suomen mestariksi keväällä 2013. Menestys Ässissä ja sen perään tullut alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus poikivat Kivelle tarjouksen KHL-seura Traktor Tsheljabinskilta. ”Kale” myöntää, ettei liitto olisi mielellään päästänyt nousukiidossa ollutta menestysvalmentajaa itään. – Pyysin venäläisiä ottamaan yhteyttä ja sovimme siirtokorvaukseksi liitolle 200 000 euroa. Pesti ei pitkään kestänyt, mutta liitto – ja tietysti Kivikin – sai hyvät rahat. Hyvät rahat olimme aiemmin saaneet myös Jukka Jalosen valmentajapestistä Pietarin SKA:han, Kummola paljastaa. Tekstiä on lainattu kustannusosakeyhtiö Otavan uutuuskirjasta Rautakansleri, joka ilmestyy myyntiin tänään keskiviikkona.